Muita ihania - syyssukat (Petran versio)
28.12.2016
Hieman myöhäiseen syksyyn meni näiden syyssukkien valmistuminen, mutta vielä ollaan vanhan vuoden puolella! Tein tämä äidilleni joululahjaksi siis Muita ihania-blogin syysssukkien ohjeella. En varmasti ainakaan vuoteen tee kirjoneuletta! Sen verran hidasta ja tuskaisaa oli etenkin ne kohdat joissa oli kolmea väriä yhtäaikaa. Kakkossukassa (tässä päällimmäisenä) skippasinkin ne kohdat kokonaan ja sovelsin kuviota hieman itse. Varsista meinasi myös kirjoneuleen (ja oman käsialani) takia tulla liian kireät, mutta mahtuivat sitten onneksi kuitenkin jalkaan. Ohjeen malli on todella kaunis. En olisi itse koskaan keksinyt näin monipuolisia kuvioita. Joskus on hyvä laajentaa omaa ideoiden vakiovarastoa ja tehdä muiden ohjeilla. Tänä vuonna energia ei kuitenkaan riittänyt vaikeampien pitsikuvioiden opetteluun.
Petra
24. luukku / Hyvää joulua!
24.12.2016
Tämä joulukalenteri herätti blogin eloon sen kahdeksannen vuoden kunniaksi. (Viralliset "synttärit" ovat tammikuussa, niistä lisää silloin!) Toivottavasti olette tykänneet kalenterimme jouluisista vinkeistä! Tänään voi vetää villasukat jalkaan, syödä joulupuuroa ja odottaa joulupukkia saapuvaksi. Ihanaa ja rentouttavaa joulunaikaa kaikille, blogi palailee taas joulun jälkeen lahjapaljastusten merkeissä.
// Roosa & Petra
23. luukku / Helppo lahjapussi viinipullolle
23.12.2016
Joulu on jo huomenna ja kiirettä pukkaa? Pitäisikö vielä joku pieni jouluvieminen keksiä jonnekin missä tulee joulun aikana piipahdettua? Viemisinä toimii yleensä aina kukat tai jokin syötävä tai juotava. Itse pyrin aina välttämään koristeita ym. krääsää ellei ole ihan varma saajan tyylistä.
Tämän viinipullon lahjapussin voisi joku laskea juuri siksi ylimääräiseksi kaapintäytteeksi, mutta neutraalin värinen kangaspussukka käy hyvin uusiokäyttöön. Eli ei kun eteenpäin vain kun itselle tulee eteen se tilanne että kyläpaikkaan olisi viinipullo vietävänä.
Pussi on tehty mittaamalla kaksi kangaspalaa niin että kangas ylettyy pullon ympäri ja ainakin viisi senttiä päälle. Pituutta hieman enemmän kuin pullo on korkea. Pitsinauhat kantokahvoiksi ja siinäpä se! 10-15 minuutin homman ehtii hyvin tehdä vielä aatonaattonakin.
Petra
22. luukku / Suklaiset piparit
22.12.2016
Tässä vielä viime hetken vinkki pieniin joulun herkkulahjoihin.
Piparit ovat itsessään jo herkullisia joulunaposteltavia, mutta nämä piparit dipataan lisäksi suklaaseen! Nam! Kääri pipareiden ympärille vielä taiteltu kartonkipaketti ja sido se kiinni kauniilla nauhalla, ja makoisa jouluvieminen on valmis.
Kauli piparitaikina reilu 0,5 cm paksuksi levyksi. Leikkaa taikinasta n. 1 cm levyisiä pötköjä. Paista 200C n. 8 minuuttia (uunista riippuen). Pötköjen jäähdyttyä dippaa pipari suklaaseen ja laita pipari viileään jäähtymään. Säilytä piparit myös viileässä, jotta suklaa ei sula.
Boksin kaavan voit tulostaa tästä.
Ihania herkkuhetkiä kaikille, kohta on jo joulu!
// Roosa
21. luukku / Eläinhahmopaketti
21.12.2016
Tässä yksinkertainen koristeluvinkki lasten tai lastenmielisten joululahjapakettiin. Ei vaadi erityisiä piirtämislahjoja ja tämän voi toteuttaa monenvärisellä paperilla. Teippiä ei kannata ylikäyttää ja lahjanarua ei tähän pakettiin tarvitse ollenkaan. Löysin myös erilaisia sivustoja jotka tarjosivat erillisiä itse tulostettavia silmiä ja korvia mutta toimii mielestäni myös tällaisena yksinkertaisena versiona. Vaikka kaunis paketti on mukava antaa niin en kuitenkaan ehkä panostaisi sen ulkonäköön ainakaan enempää kuin sisältöön. :)
Petra
20. luukku / Lahjapaketit pahvirullista
20.12.2016
Nyt tulee sellainen pienten lahjojen paketointivinkki, johon monelta löytyy tarvikkeita jo kotoa. Nimittäin vessapaperi- ja talouspaperirullapaketit! Maalaamalla ja koristelemalla tyhjät rullat ne toimivat kivasti pienten lahjojen paketteina.
Minulla on tapana antaa ystävilleni lahjaksi yhteisistä kuvista teetettyjä magneetteja, joilla on vaara aina hukkua isojen pakettien joukkoon pienuutensa vuoksi. Nyt magneetit löysivät tiensä näihin pieniin paketteihin, jotka odottavat kuumeisesti jo jouluaattoa :)
// Roosa
19. luukku / Ladattavat pakettikortit
19.12.2016
Paketointi käy tällä hetkellä kuumimillaan! Alla olevasta linkistä voit ladata sarjan mustavalkoisia pakettikortteja pdf:nä. Voit joko käyttää tulostimessa paksumpaa paperia, tai tulostaa kortit tavalliselle paperille ja liimata paperin esim. kartongille.
Kivoja paketointihetkiä!
// Roosa
18. luukku / Painettu lahjapaperi
18.12.2016
Seuraavina päivinä on vuorossa paketointi-ideoita ja -vinkkejä!
Mielestäni kaunis paketti on puoli lahjaa. On ihana saada paketti, jonka ulkoasua on ajateltu ja johon on panostettu. Olen muutenkin kaikkien kauniiden pakkausten perään, voisin ostaa kaupasta mitä tahansa jos pakkaus on kaunis!
Monet kaupat ja postit myyvät ruskeaa, harmaata tai valkoista pakkauspaperia, jota on helppo kotona koristella ennen paketin käärimistä. Tässä olen leimannut paperia kahdella eri kuviolla. Tein leimasimet samaan tyyliin kuin näitä mattoja painaessa, mutta yhtä hyvin voit kaivertaa leiman vaikka perunasta.
// Roosa
17. luukku / Pitsinen ikkunakoriste
17.12.2016
Kuulin kauhisteluja siitä ettei meillä tosiaan ole ollenkaan joulukoristeita. (Paitsi nyt vanerikuusi!) Nyt on toinen, nimittäin tämä ikkunakoriste! Perinteisistä joulutähdistä en ole koskaan erityisemmin innostunut vaikka varsinkin valkoisena ovat kyllä nättejä. Tämä ajaa nyt tavallaan sen virkaa. Kyseessä on siis sokeritärkätty pitsiliina. Sokeritärkkäys toimii suhteella yksi osa vettä ja yksi sokeria. Sokeri sulatetaan tarpeeksi kuumaan veteen, ei tarvitse kuitenkaan kiehuttaa. Pitsiliina kastellaan seoksella kauttaaltaan ja annetaan kuivua ainakin vuorokausi. Itse kuivatin nämä leivinpaperin päällä.
Myös pienet valkoiset pitsiliinat toimisivat ikkunassa talvisena koristeena! Viitseliäis virkkaisi itse, mutta oma liinani on tosiaan joskus aikoinaan kirpparilta löydetty.
Petra
16. luukku / Pallokoriste
16.12.2016
Näitä pallokoristeita tein jo viime vuonna, ja tänä vuonna vähän lisää! Tekemistä helpottaa paljon ympyräleikkuri, niin ympyröitä ei tarvitse leikata saksilla. Video-ohjeen koristeen askartelusta löydät täältä. Eri tyylisiä koristeita saat käyttämällä erilaisia papereita.
// Roosa
15. luukku / Puuhelmikoristeet
15.12.2016
Puuhelmikoristeet ovat mielestäni kauniin yksinkertaisia ja lisäksi vielä helppoja tehdä.
Pujotin helmet rautalankaan ja pyöritin langan ympyräksi. Piilotin rautalangan päät helmien sisään, ja lisäsin narun, josta koristeen voi ripustaa. Ja valmista tuli! Vaihtelua saat erikokoisilla helmillä, tai maalaamalla osan helmistä eri väreillä. Helmet on helppo maalata laittamalla ne varrastikun päähän, jolloin maalia saa levitettyä kerralla koko helmeen. Omat koristeet kävivätkin kivasti noihin kynttilänjalkoihin, kun vanerikuusi on jo koristeensa saanut.
// Roosa
14. luukku / Himmeli
14.12.2016
Tämän himmelin olen rakentanut jo muutama vuosi sitten, mutta ohje ei ole vanhentunut mihinkään. Ohjetta muuntelemalla voi tehdä pienempiä ja isompia himmeleitä. Myös muuttamalla pillien pituutta saat vaihtelua himmelimuotoon, voit tehdä esimerkiksi timantinmuotoisia osia. Netistä löytyy googlettamalla monia ohjeita, mutta alla on ohje, jonka mukaan tämä himmeli on tehty.
Pillejä himmeleihin saat mm. askartelukaupoista, ja isommissa ruokakaupoissakin myydään ohuita pillejä, joita voi juomiseen sijaan käyttää himmelinrakennukseen.
// Roosa
13. luukku / Virkattu kukka
13.12.2016
Tämä virkatun kukan ohje on ollut yksi blogin suosituimpia ja googletetuimpia postauksia vuosien varrella, kuten muutkin ohjeet, esimerkiksi Roosan tekemä huippu pussukan ompeluohje. Tämän vuoden joulukalenteriin ohje pääsi siis uusintana, sillä kukka sopii vaikkapa joulukuusenkoristeeksi!
Tyylejä kukan virkkaamiseen on tietenkin monenlaisia, mutta tässä se mitä itse käytän. En muista mistä olen sen oppinut, ja saattaa olla että sekaan on eksynyt vähän omaakin sovellusta. Ketjusilmukoilla ja pylväillä/puolipylväillä pärjää mainiosti.
Yritin tehdä mahdollisimman yksinkertaiset ohjeet. Ehkä joku joka yleensä vierastaa langan kanssa leikkimistä uskaltautuu kokeilemaan myös. :-) Ja sitäpaitsi tuntuu että useimmat netissä olevat ohjeet on suunnattu niille jotka osaa kaiken jo valmiiksi.
Virkataan ensin 10 ketjusilmukkaa. Määrä riippuu langan ja koukun paksuudesta ja siitä miten suuren kukan haluaa tehdä.
Yhdistä ketju tekemällä ketjusilmukka ensimmäisen silmukan läpi.
Sitten aloitetaan virkkaamaan pylväitä ympyrään. Pylvään virkkaamista on hankala selittää, mutta netistä löytyy jonkinlaisia ohjeita. Itse en edes yritä tunkea koukkua ketjusilmukan läpi, vaan kierrän langan suoraan koko ketjun alta.
Pylväitä taisi tulla vähän yli kymmenen. Määrä ei ole niin tarkka, kunhan saa ympyrän täyteen.
Kun kukan keskusta on valmis, aloitetaan 'terälehtien' virkkaaminen. Virkataan noin 7 ketjusilmukkaa. Määrää voi vaihdella taas langan ja kukan suuruuden mukaan.
Ketju liitetään itse ympyrään tavallaan yhdellä ketjusilmukalla.
Samalla lailla jatketaan, kunnes koko ympyrä on täynnä. Tässä 'terälehtiä' on nyt kuusi, mutta niitä voi tehdä myös enemmän tai vähemmän.
Sitten virkataan taas pylväitä. Tässä tapauksessa noin 6 kappaletta oli hyvä määrä yhteen terälehteen.
Jokaisen terälehden jälkeen pitää vetää yksi ketjusilmukka kiinni kukan keskustaan. Muuten kukka ei näytä kukalta, vaan epämääräiseltä muhkuraiselta ympyrältä.
Kun kaikki terälehdet on virkattu loppuun, kukka on valmis!
Petra
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)