Tämä raportti Indiedaysin viime viikonloppuisesta tapahtumasta ei nyt ole ihan ajan tasalla, mutta siellä mekin siis olimme. Aloitettiin päivä itsenäisesti ihanalla Mokon (ihana kauppa ja ihana kahvila!) brunssilla, jonka jälkeen siirryttiin bloggers inspiration day -päivätapahtumaan. Opittiin uutta valokuvaus- ja drinkkikouluissa, tutustuttiin eri yritysten esittelemiin tuotteisiin ja bongailtiin muita bloggaajia. Illalla juhlittiin vielä iltajuhlassa eli varsinaisissa Blog awardseissa, joissa palkittiin suosituimpia blogeja eri sarjoissa. Oltiin molemmat innostuneen jännittyneitä, koska nämä olivat ensimmäiset tapahtumat joihin blogin johdosta saimme kutsun ja pääsimme molemmat paikalle!
Meiltä kysyttiin joskus kommenteissa miten ollaan tutustuttu. Yhteiset kiinnostuksen kohteet saivat meidät perustamaan yhteisen blogin alkuvuodesta 2009, eli melkein viisi vuotta sitten. Sillä tiellä ollaan edelleen ja yhteistyö on toiminut hyvin.
Nyt blogibileiden jälkimainingeissa on aika paljastaa että tuona päivänä tapasimme ensimmäistä kertaa ikinä! Tutustuminen on siis tapahtunut pelkästään internetin välityksellä. Vaikka Suomi on pieni maa, 500 kilometrin välimatka on kuitenkin melko pitkä. Tapaamisesta on joskus aiemminkin ollut puhetta, mutta sitä ei koskaan tullut järjestettyä. Kun Indiedaysin bileistä tuli tieto, päätettiin että nyt on hyvä hetki tavata vihdoin ihan oikeasti!
Koko päivä oli kyllä tosi kiva ja mielenkiintoinen! Kuvituksena päivä aamusta iltaan :)
Roosa & Petra