Näytetään tekstit, joissa on tunniste neulonta. Näytä kaikki tekstit

Ohje vauvan "chunky beanie"-tyyliseen pipoon


Kun aloitin tekemään tätä vauvan pipoa, en löytänyt sopivaa ohjetta joten päädyin soveltamaan itse. Koska lopputuloksesta tuli onnistunut, tässä neuloessa ylöskirjaamani ohje myös muiden iloksi. En ole mitenkään kokenut neuleohjeiden kirjoittaja, joten pyrin tekemään tästä hyvin simppelin.

Lankana käytin Ruskan lehden merinoa, ja puikkoja nro 3 (alussa) ja 3,5 (pyöröpuikko). Pipo neulotaan ylhäältä alaspäin. Koko on noin 0-3 kuukautiselle, mutta malli venyy. Oma käyttäjäni on tällä hetkellä kuukauden vanha, ja pipossa tuntui olevan vielä hyvin venymisen varaa.

- luo 12 silmukkaa ja neulo suljettuna neuleena
- lisää joka kierroksella jokaisen puikon alussa yksi silmukka, kunnes silmukoita on 88. Itse lisäsin silmukan neulomalla saman silmukan etu- ja takareunasta.
- viimeistään tässä vaiheessa voi vaihtaa pyöröpuikkoon, toki koko pipon voi tehdä myös tavallisilla puikoilla, mutta pyöröpuikon koen itse helpommaksi
- neulo oikeaa 22 kierrosta
- käännä työ niin että nurja puoli on ulospäin ja neulo 1 oikein kiertäen, 1 nurin -> toista 50 kierrosta
(- vaihtoehtoisesti työn voi jättää kääntämättä ja neuloa 1 oikein ja 1 nurin kiertäen, mutta itse koen tämän hitaammaksi ja hankalammaksi. Kiertäen eli silmukan takareunasta neuloen oikea silmukka erottuu kauniimmin.)


Tein samasta langasta myös klassiset junasukat (40 silmukalla, 3 koon puikoilla) ja tumput, joihin löyty ohje esimerkiksi täältä.

Petra

Neulottu vauvanpeitto


Tämänkertainen peittolahja meni ystävän pikkuiselle pojalle. Aikaisemmat vauvanpeitot olen tehnyt virkkaamalla, mutta nyt halusin kokeilla neulomista.




Peitto on neulottu käyttäen puuvillalankaa. Langat olivat hieman eri paksuisia joten 30 silmukan sääntö ei päde ihan kaikkien palasten leveydessä. Lähes jokaisessa palassa on erilainen neulepinta. Kokeilin sileän ja ainaoikean lisäksi helmineuletta, korinpohjaneuletta, pitsireikäkuviota ja muutamaa erilaista palmikkokuviota.


Tämä kaunis palmikkokuvio on napattu Dropsin tyynynpäällisen ohjeesta.


Petra

Neuleita ylhäältä alaspäin




Projektiani tämän vaaleanpunaisen puuvillaneuleen kanssa voisi kuvailla sanalla pitkänsitkeä, sillä se alkoi jo toukokuussa 2017. Samalla prosessin aikana on ollut ilo huomata kuinka neulonnan saralla on mahdollisuus koko ajan kehittyä ja oppia uutta. Kerroinkin jo keväällä kuinka olin saanut valmiiksi ensimmäiset aikuisten kokoiset neulepaitani. Ne oli tehty pörröisen lämpimästä langasta alhaalta ylöspäin. Omaa versiotani en ole näillä kesän helteillä saanut edes kuvattua koska +30 asteessa tuon paidan päälle pukeminen ei ole käynyt edes mielessä.


Tämä keltainen lasten paita on ensimmäinen jonka tein ylhäältä alaspäin. Mikä mahtava tekniikka! Ohjeen nappasin Mehukekkerit-kässäblogista. 86/92 cm-kokoisella paidalla oli helppo aloittaa, ja heti paidan valmistumisen jälkeen olinkin varma että haluan tehdä myös itselleni neulepaidan samalla tyylillä. Vaaleanpunainen lanka oli ostettuna jo viime vuonna, mutta tuolloin projekti tyssäsi etukappaleen kainalokavennusten kohdalle. Uskalsin purkaa sen ja valmiit hihat vasta kun olin varma että tässä tapauksessa paita todella tulee onnistumaan.


Vaikka ohjeen pohjana olikin lasten koot, onnistuin kuin onnistuinkin saamaan silmukkamäärät kohdilleen oman kokoiseen paitaan. Ylhäältä alaspäin neuloessa säästyy kokonaan saumojen ompelulta, mistä pidän erityisesti! Raglanhihojen istuvuus on hartioista melko rento, mutta mielestäni se sopii neuleeseen hyvin. Kaula-aukko olisi voinut olla aavistuksen pienempi, mutta tiedänpä mihin kiinnittää huomiota ensi kerralla!




Tässä kuvassa istun tyytyväisenä valmis neule päällä NEULOVAaasa-tapahtumassa, joka järjestettiin nyt toista kertaa Kuntsilla 18.8. Paikalla oli lankamyyjiä ja neulojia kaikissa ikäluokissa. Tapahtuma järjestetään taas uudelleen talvella, pysykää kuulolla!

Petra

Pehmopaita - ei taidolla vaan tuurilla


Vaikka olenkin neulonut jo vuosia, laskentatavasta riippuen jopa 20 vuotta, on kokonaisen paidan neulominen tuntunut aina liian isolta, jopa ylitsepääsemättömältä projektilta. On ollut helpompaa ja nopeampaa tehdä sukkia, pipoja, lapasia, lastenvaatteita.Viime vuonna aloitin tekemään kesäneuletta itselleni puuvillalangasta, mutta se projekti on jäissä koska kainalokavennuksissa ilmaantui ongelma ja lisäksi ohuesta langasta tehtävä palmikkokuvio on aika hidastekoista.

Tänä keväänä sisuunnuin. Ei se nyt niin vaikeaa voi olla! Ja ainahan voi tehdä rennon laatikkomaisen neuleen jolloin tekeminen on huomattavasti helpompaa ja suoraviivaisempaa. Ostin Dropsin brushed alpaca silk-lankaa, tein mallitilkun ja mittasin silmukoiden määriä verraten kokoa käyttämääni kaupasta ostettuun paitaan ja aloin tekemään. Ongelmia ilmaantui alussa, tietysti. Ensin tein yksinkertaisella langalla neuloen vahingossa kieroon (eli vartalon kappale kiertyi itsensä ympäri) joten purkuun meni. Totesin että kaksinkertaisella langalla tulee kivempaa jälkeä ja lisäksi neulominen oli helpompaa.


Valmista siitä kuitenkin tuli! Tämän paidan annoin siskolleni, joten hän joutui myös kuvausmalliksi.


Pyöröpuikoilla pelkän oikean neulominen on helppoa ja nopeaa. Paita on siis tehty alhaalta ylöspäin ilman ohjetta, matkan varrella päälle mittaillen. Hihat on neulottu tasona, eli tuolloin tuli neulottavaksi myös nurjia kerroksia. Tähän S-kokoa vastaavaan paitaan riitti 9 kerää lankaa. Paljon apua aloittamisen kanssa oli tästä ohjeesta.

Tein myös itselleni paidan toisen värisestä langasta. Voisin seuraavaan postaukseen yrittää kirjoittaa siitä auki jonkinlaisen yksinkertaisen ohjeen, sillä matkan varrella tuli opittua muutama juttu ja toisessa paidassa esimerkiksi kauluksen resorista tuli nätimpi kun en sekoillut kavennuksien kanssa.


Otsikon ei ole tarkoitus olla vähättelevä, vaan kannustava. Neulepaidan pystyy siis tekemään vaikkei olisikaan mestarineuloja! Vähän taitoa ja sinnikkyyttä sietää välillä yksitoikkoista neulomista. 

Petra

Vertices unite-huivi

Nyt tuntuu siltä että olen päässyt neulojan "urallani" yhden askeleen eteenpäin! Englanninkielisellä ohjeella, laatulangasta (pinkki La Bien Aimée , keltainen Hedgehog fibres ja muut perus baby merinoa) tehty isokokoinen huivi on kenties parasta mitä olen koskaan neulonut.

Kuva neulekerhomme tapaamisesta.

Kyseessä on siis yksi hollantilaisen Stephen Westin monista upeista huivimalleista nimeltään Vertices Unite. Olen päässyt kunnolla sisälle tähän neulesuunnittelijoiden maailmaan oikeastaan vasta vuosi sitten kun aloin käyttää Instagramia aktiivisemmin blogin myötä seuraten muita neulojia ja näissä piireissä suosittuja tekijöitä. Oman Ravelryn tilini perustin kyllä jo joskus 10 vuotta sitten mutta sen käyttö on jäänyt vähemmälle. Oma osuutensa tähänkin projektiin oli noilla viime kesänä ostamillani luksuslangoilla joille piti keksiä joku hyvä käyttökohde! 


Väriyhdistelmää epäilin matkan varrella moneen kertaan, mutta loppujen lopuksi voin todeta että musta ja valkoinen korostavat kirkkaita värejä juuri sopivasti. Vaaleanpunainen on oma lisäys, ohjeen mukaan tuo osio olisi pitänyt tehdä yhdellä värillä. Pari osiota olisi myös ollut tarkoitus tehdä kahdella värillä mutta tässäkin sovelsin.



Englanninkielinen ohje näytti ensin ihan mahdottomalta ymmärtää, mutta eipä se lopulta vaatinut muuta kuin suomi-englanti-neulesanaston avaamisen. Pariin kohtaan sain myös apuja kokeneemmilta! Lopputulos on kevyt ja pehmeä, mutta silti lämmin. Suomen säät tietäen tätä huivia voi varmasti käyttää pitkälle kevääseen.



Kiitti ja kuitti ja seuraavia projekteja kohti! Olen varma ettei tämä jää viimeiseksi huivikseni.

Petra

Chunky beanie style


Tätä pipoprojektia esittelinkin jo aiemmin Instagramin puolella. (@pientakivaa) Sinne tuntuu blogimaailma pitkälti siirtyneen! Kävin juuri sunnuntaina luennolla kuuntelemassa suomalaisen (mutta englanninkielisen) neulelehti Laineen tarinaa, ja myös he painottivat Instagramin merkitystä sekä markkinointikanavana että keinona viestiä ja kommunikoida lukijoiden kanssa.


En ollut vuosiin neulonut pipoa, joten aloitus ei luonnistunut ihan yhtä luontevasti kuin villasukkien kanssa. Ne saisin varmaan tehtyä melkein silmät kiinni. Löysin kuitenkin hyvän ohjeen No home without you-blogista jossa Kaisa neuvoo kuinka neulotaan Samujin chunky beanien-tyylinen pipo. Tuo viime vuosina erittäin suureen suosioon noussut malli! Tästä versiosta tuli omanlainen, tein lopulta vain resorin kaksinkertaisena sillä muuten olisi tullut turhankin paksu omaan makuuni. Vaikka lanka olikin eri, tuli oikein hyvä samoilla silmukkamäärillä kuin ohjeessa.



Nämä langat olin saanut anopiltani ja ovat peräisin suurinpiirtein 90-luvun lopulta. Mukana oli myös tuolloin todella trendikästä pörrölankaa! Sille saattaa olla vähän vaikeampi löytää käyttöä. Vyötteitä ei ollut enää tallessa joten merkistä ja materiaalista ei ole sen kummempaa tietoa. Valkoisen pipon pidin itse, ja samalla innolla tuli tehtyä itse asiassa kaksikin sinistä versiota. Toinen pääsi jo uuteen kotiin, ei ollut ihan oma värini, ja rajansa silläkin kuinka monta samanlaista pipoa tarvitsee. :)

Petra

Syyssukat broken seed stitchillä


Olen villasukkien neulojana aika perinteinen. Vasta viime vuosina olen tehnyt muutamia pitsineulesukkia ja vaikka ne ovatkin kauniita, usein on helpompi tehdä perussukkia tutuilla tekniikoilla ilman ohjeiden seuraamista.

Halusin kuitenkin kerrankin opetella jotain uutta. Broken seed stitch eli rikottu helmineule olikin huomattavasti helpompaa kuin olin muiden kuvia katsellessani ajatellut. Tulen varmasti käyttämään tätä uudelleen!


Ja sehän menee siis näin:

1. kerros: oikeaa valkoisella
2. kerros: värillisellä langalla 1 o 1 n
3. kerros: oikeaa valkoisella
4. kerros: värillisellä langalla 1 n 1 o
toista

Tässä toimii oikein mainiosti liukuvärjätty lanka. Oma keltaiseni ei ollut liukuvärjätty, mutta käsinvärjätty jurvalainen 100% villalanka oli kuitenkin ihanan eläväisen keltainen.

Petra

Golfvillasukat


Jatketaan vielä villasukilla! Sain tilauksen golfvillasukista jo viime vuoden puolella, ja nyt nämä vihdoin valmistuivat ankaran suunnittelun ja neulomisen jälkeen :D

// Roosa

Sateenkaarisukat


Yleensä aloitan villasukkakauteni vähän myöhemmin syksyllä, mutta nyt inspiraatio iski jo näin elokuussa. Ostin tuon sateenkaarenvärisen Novitan langan kesälomalla akuuttiin neulontavimmaan, ja teinkin siitä yhden sukan. Se päätyi kuitenkin purettavaksi, mallin suunnittelu jäi vähän puolitiehen ja vaikka tykkäänkin väreistä niin pidin lankaa kuitenkin ehkä hieman räikeänä.


Onneksi keksin raidoittaa langan yksivärisen valkoisen kanssa näihin sukkiin kun näin jossain samantyyppisen idean. Jopa alkoi toimia! Näissä on 50 silmukkaa ja tiimalasikantapää. (Olen niin tyytyväinen kun osaan tehdä sen nykyään. Pienet on neulojan ilot!) Resori ja nilkan (vähän turhan kapeaksi jäänyt) jousto-osio on 1 o 1 n niin että oikea silmukka neulotaan silmukan takaa. Tälle on varmaan joku oikea termikin, saa valaista jos muistaa!


Olivat niin mukavan nopeatekoiset sukat, että otin puikoille heti toiset samanlaiset että saan langan kulutettua joskus loppuun. :D

Petra

Ensimmäiset luksuslankani


Tämän vuoden helmikuussa perustimme vihdoin ja viimein myös blogille oman Instagram-tilin. (@pientakivaa) Vaikka olin jo aiemminkin seurannut siellä joitain käsityöbloggaajia, vasta nyt silmieni eteen avautui uusi maailma, jonka myötä tutustuin moneen uuteen käsityöblogiin ja sain jopa ihan oikeassakin elämässä uusia tuttavuuksia. (Terveisiä vaan neulekerholle Vaasaan!) Käsityöblogeja on niin hurja määrä ettei niitä kaikkia ehdi aktiivisesti lukea, mutta Instagramia selaamalla saa silmiensä eteen nopeammin suuremman määrän erilaisia ideoita, kuvia ja ihmisiä.

Tämän hienovaraisen "aivopesun" myötä tutustuin erilaisiin ihaniin käsinvärjättyihin ns. luksuslankoihin. Aiemmin olen ihan tyytyväisenä ostellut lankani marketeista, ja ehkä joskus tilannut jotain netistä. Perussukkiin ja virkkaustöihin ne ovat riittäneet mainiosti. Aiemmin kesällä kokeilin myös langan värjäämistä itse, vaikka silloinkaan kyseessä ei ollut mikään ihana pehmeä merinovilla, kuten niissä kauneimmissa yleensä tapaa käsittääkseni olla. Ylipäätään liukuvärjätty lanka sai ihan uuden merkityksen. Niitä voi siis olla myös kauniita! Sain niistä raitalangoista ehkä yliannostuksen vuosituhannen vaihteessa.


Niin siinä sitten kävi että kun kesälomareissu suuntautui Jyväskylään, oli pakko käydä lankakauppa Titityyssä, josta oli kuullut paljon hyvää. Neulefestarit oli järjestetty samassa ympäristössä juuri viikkoa aiemmin, mutta ehkäpä jonain vuonna osallistun myös niille. Lankoja saa tietysti tilattua myös netistä, mutta on aina eri asia päästä katselemaan koko valikoimaa kerralla ja hypistelemään mikä langoista onkaan pehmein. Hinnat hirvittivät hieman, mutta nämä kaksi ihanan väristä kerää oli pakko napata mukaan. (Ja ymmärrän toki hyvän materiaalin ja käsinvärjäyksen maksavan.) Keltainen on Hedgehog Fibresin Twist Sock ja lähes neonvärisenä hohtava pinkki-oranssi La Bien Aiméen.


Siis niin ihania! Näitä lankoja en aio sukkiin "tuhlata", vaan suunnitteilla on jokin ihana huivi talven pakkasille. Kunhan vain saan päätettyä mihin huiviohjeeseen tartun!

Petra

#muitaihaniakaulahuivi / Roosa

Tulee nyt vähän talvista postausta tähän kevään keskelle, parempi myöhänä kun ei milloinkaan. Onneksi on vielä yöpakkasia ja raekuuroja, niin ei tunnu tämän julkaiseminen niin myöhäiseltä :D

Tässä siis minun versioni ihanasta Muita ihania Tiinan muitaihaniakaulahuivista! Tästä tuli ihan superpaksu ja superiso, joten ainakin huivi lämmittää paukkupakkasilla! Tänä vuonna en huivia ehtinyt paljonkaan käyttämään, mutta tuleehan se talvi vielä uudestaankin. Vähän nuo reunat vingertää, kun viimeistely jäi vähän vähemmälle ja käytin eripaksuisia lankoja. Mutta ihana tämä on näinkin!











Kiitos Tiinalle ihanasta ohjeesta!

// Roosa