Palmikko for dummies

Tässä yksinkertainen ohje siihen kuinka palmikko neulotaan. Tarkoitettu niille joille puikot ja lanka ei ole niin hirveän tuttuja. Tähänkin on taas varmasti eri tyylejä, mutta tässä se perinteinen jonka itse olen aikanaan oppinut.

Palmikko muodostuu keskellä olevista kuudesta oikeasta silmukasta. Ympärille kannattaa neuloa nurjaa silmukkaa, koska muuten palmikko ei erotu kunnolla.

Palmikon voi tehdä myös erilevyisenä, esimerkiksi neljällä tai kahdeksalla silmukalla.

Neulo ensin kuusi-seitsemän riviä.

Palmikoiden juju on siinä että silmukat neulotaan eri järjestyksessä kuin missä ne ovat puikolla. Oikeiden silmukoiden kohdalla puolet silmukoista, tässä tapauksessa kolme, nostetaan sivuun apupuikolle odottamaan vuoroaan.

Neulo nyt jälkimmäiset kolme oikeaa silmukkaa normaalisti.

Tämän jälkeen neulo silmukat apupuikolta.

Nyt apupuikkoa ei enää tarvita ja palmikon alku näyttää tältä.

Jatka neulomista normaalisti taas kuuden-seitsemän rivin verran..

..kunnes voit toistaa saman uudestaan.

Muita tekemiäni helppoja ohjeita:



Roosan pussukoiden ompeluohje täällä.

Petra

Ps. Opin vasta juuri äsken että palmikon saa käännettyä eri suuntaan kun nostaa silmukat apupuikolla työn taakse. Pitääpä kokeilla ensi kerralla! :D

14 kommenttia

  1. Ja sitten vielä sama vasureille kiitos ;)?

    Taidan tyytyä ihailemaan muiden töitä :D.

    VastaaPoista
  2. Panda: Vasenkätisten neulominen on mulle ihan outo käsite, meneekö se sit jotenkin eripäin? :-D

    VastaaPoista
  3. No siis päinvastoin, peilikuvana, vasen käsi "työstää" enemmän :D. Ala-asteen käsityöopettajalla meni hermot kun olin vissiin koulun ainut vasuri ja se ei osanut neuvoa yhtään vaan tiuskaisi katsomaan peilikuvana mitä hän tekee... :D Ja minulla ei hahmotus toimi 100% eli en osaa kääntää öö asioita peilikuvaksi :D.

    VastaaPoista
  4. Ja tässä ehkä yksi syy miksi vihasin niitä tunteja :D. Ja en osaa tehdä muuta kuin silmukoita ;<.

    VastaaPoista
  5. No niin tietenkin.. En oo koskaan joutunut asiaa miettimään! :) Mutta voi ei, vähemmästäkin tulee traumoja käsityöntuntien suhteen!

    VastaaPoista
  6. kiitti, tää on ainakin semmoinen helppo ohje mitä mäkin tajuun. elikkä siis joo oli apua tästä :D

    VastaaPoista
  7. Olisi pieni kysymys, kun aloitin tekemään lapasia ja katsoin tuota sun ohjetta "Mittens for dummies" ja en oikein älyä tuota lisäysjuttua. eli otetaan se silmukka tuolta takaa ja mitä sille tehdään? neulotaan ihan normaalisti oikeaksi silmukaksi? Ja tehdäänkö nämä lisäykset samalla puolella vai pitääkö tehdä tuolla toisella puolella?

    VastaaPoista
  8. jallukki: Hyvä hyvä! :)

    kkat: Lapasen voi kokeilla tehdä ilman silmukoiden lisäämistäkin, mutta joskus peukaloa varten napatut silmukat voi kaventaa lapasta liikaa. Lisätty silmukka neulotaan normaalisti oikeana silmukkana. Itse teen yleensä lisäykset vain sillä yhdellä puolella, josta peukalon silmukatkin varastin.

    VastaaPoista
  9. Kiitos valaisevasta ohjeesta! Juuri taistelin tuon palmikkokuvion kanssa enkä millään saanut sitä onnistumaan. Käsityöt on hanskassa mutta ei ohjeiden luku ;) Kuvia osaan kyllä katsoa, joten seuraavaan työhön tulee sitten palmikkoa. KIITOS.

    VastaaPoista
  10. AI, IHANAA! :) tämä tuli tarpeen, en ole koskaan uskaltautunut edes kokeilemaan letin tekoa ja nyt tämän ansioista ehkä asiaan voisi tulla muutos. Ainakin teoriassa letin kutominen valastui..:) Kiitos!

    VastaaPoista
  11. MinaHot: Hyvä että oli hyötyä! Itsekin oon ihan surkea lukemaan neulontaohjeita, tarvitsen kuvia havainnollistamaan. :D

    Madam B.C.: Jee hienoa että tästä on apua. :) Itsehän olen monien neulontaan liittyvien asioiden suhteen ihan aloittelija, mutta yritän jakaa näitä juttuja mitä osaan. Kokeilemaan vaan!

    VastaaPoista
  12. Olipa tosiaan hyvä ohje palmikolle! Minäkin jopa sain onnistumaan :)

    VastaaPoista
  13. suurkiitos ohjeesta.en ole sisäistänyt palmikon tekoa ja nyt sinun helpolla ohjeella ymmärsin heti mitä pitää tehdä :) kiitos :)

    VastaaPoista
  14. Kiitos selkeästä ohjeesta! Nyt vasta aloin päästä jyvälle miten noita tehdään.

    VastaaPoista