Virkatut vauvanpeitot

Montakohan virkattua vauvanpeittoa olen tehnyt lahjaksi vuosien varrella? En enää pysy laskuissa mukana, sillä uusia pikkuihmisiä on ilmaantunut ystäville ja sukulaisille sellaista tahtia, mikä on tietysti ihanaa! Koska nykyinen bloggaustahtikin on hiljentynyt, tällä kertaa esittelen kolme eri peittoa tässä samassa postauksessa.


Ensimmäinen peitto on lämmintä villaa syysvauvan ensimmäiseen talveen. Ruudut on virkattu KalevalaCAL-yhteisvirkkauksen (vuodelta 2017) Ilmatar-palasen ohjeella. Yhdeksällä palalla tuli oikein sopivan kokoinen!



Tämä musta-valko-keltainen peitto on erityislaatuinen, sillä sen tein omalle syyskuussa syntyneelle vauvalleni. Näitä kolmioita ja timantteja on helppo virkata ja samantyylistä mallia olen käyttänyt aiemminkin. Langaksi valitsin Dropsin Alpacan, joka on pehmeä ja lämmin mutta ehkä vähän turhan haituvainen.




Kolmas peitto on virkattu Novitan Moomin-langasta, joka on merinovillan ja puuvillan sekoitus. Halusin tehdä raitapeiton jonkinlaisella twistillä, joten päädyin tekemään aina yhden valkoisen kerän verran kiinteää silmukkaa ja harmaan verran kohokuvioraitaa. 


Kuvioiksi valikoituivat moss stitch, box stitch ja granny stripe, eli isoäidinneliöraita.



Saa nähdä millaisen peiton ja kenelle teen seuraavaksi!

Petra