
Näin instagramissa kuvan virkatuista kolmioista eri väreissä, ja siitä lähtien olen ollut koukussa (sanan kummassakin merkityksessä, hehe ehe..). Päätin tehdä näistä ihanan pehmoisen viltin! Tällä hetkellä on valmiina n. 40 kolmiota, vielä olisi pari sataa tekemättä :D Vierähtäähän siinä jokunen tovi mutta haittaako tuo, on ainakin jotain tekemistä iltaisin! Pitkään mietin granny stripe -peiton tekemistä, mutta ikinä en saanut aloitettua kun työmäärä tuntui niiiiiin suurelta. Mutta näitä suht pieniä kolmioita virkkaa yhden aika nopeasti, joten työmääräkään ei tunnu niin loputtomalta.
Ajattelin tehdä pienen tutorialin kolmion virkkauksesta. Näiden tekoon on varmsti monia tapoja, tässä siis vain omani (joka tuskin on täysin oikeaoppinen). Tästä tulee tasasivuinen kolmio, eli kaikki sivut ovat yhtä pitkiä. Itse tykkään aloittaa kolmion teon kärjestä.
Tee aloitussilmukka ja virkkaa kaksi ketjusilmukkaa.
Virkkaa kauimmaiseen, eli ensimmäiseen silmukkaan yksi kiinteä silmukka.
Käännä työ ja virkkaa yksi ketjusilmukka.
Virkkaa koukusta laskettuna ensimmäiseen silmukkaan kaksi kiinteää silmukkaa. Näin saadaan kolmio levenemään.
Virkkaa tähän kerrokseen vielä yksi kiinteä silmukka. (Teen itse ehkä jotain tässä kohdassa väärin, koska ongin jostain ihmeellisestä kohtaa aina silmukan tuohon :D Mutta toimii näinkin, kolmiosta tulee silti tasainen.)
Käännä työ. Virkkaa yksi ketjusilmukka, jonka jälkeen kaksi kiinteää silmukkaa ensimmäiseen silmukkaan, ja muihin yksi. Tämän jälkeen työ taas käännetään, tehdään yksi ketjusilmukka, kaksi kiinteää silmukkaa ensimmäiseen kohtaan ja yhdet kiinteät silmukat seuraaviin. Jatka tätä samaa niin kauan, kunnes kolmio on halutun kokoinen.
Ja tässä näkyy valmis kolmio, tadaa!
Toivottavasti tästä on apua ja iloa :) Palaan valmiin viltin kanssa sitten joskus hamassa tulevaisuudessa.
// Roosa
PS. Valmis peitto löytyy täältä!