On jo helmikuun puoliväli ja hankin kalenterin vasta nyt. Odottelin ensin aikani ihanaa punaista Moleskinea ameriikasta saapuvaksi, mutta se oli kaikista paikoista loppu. :-( Oma moka kyllä, olisi pitänyt tajuta tilata se jo hyvin viime vuoden puolella. Vuosi sitten myös Suomalainen kirjakauppa myi Moleskinen kalentereita mutta ei enää. Suomalaiset ei osaa arvostaa klassikkoa?
Tammikuun kituutin ilman kalenteria. Oli kyllä vähän orpo olo kun olin tottunut merkkaamaan ylös kaiken työvuoroista kauppalistoihin. Lopulta kyllästyin odottamaan kun sähköposti sanoi että "we are having continued problems sourcing new stocks of this". Peruutin tilauksen ja menin ostamaan kalenteria kirjakaupasta niistä vähistä mitä oli vielä jäljellä.
Löysinkin tämän yksinäisen kappaleen. Kannet ei olleet ihan mun tyyliset, mutta oli heti mielessä että päällystän ne jotenkin.
Tähän on käytetty vanhan kirjan sivuja, liimaa, akryylimaaleja, tussia ja dymoteksti. Aluksi "taideteokseni" meinasi näyttää vähän siltä että sen on tehnyt Petra 10 vee ala-asteen kuvaamataidon tunnilla, mutta kyllä siitä sitten lopulta ihan kelpo tuli. :-D
Lainaus on Pablo Picasson suusta.