Melkein kuin uusi


Miksi, oi MIKSI en tajunnut tehdä tätä aikaisemmin!?

 Tätä tuolia ei kuulemma saa heittää pois koska se on maailman mukavin ja muutenkin paras. Ok, itse en sitä käytä mutta olen joutunut katselemaan kuitenkin. Kerran jopa ostin tämän tilalle jonkun halpistyötuolin, joka taisi kestää vuoden verran ennen hajoamista. Tämä tuoli oli ollut sen aikaa varastossa ja pääsi sitten takaisin käyttöön.

Viime aikoina kun tuo kangas alkoi hapertua ja repeillä, tuoli rupesi sattumaan silmiin toden teolla. Onneksi sitten vihdoin muistin miten kanssabloggarini Roosa oli blogimme alkuaikoina päällystänyt samantyyppisen tuolin vain tunkemalla kankaan tuonne reunojen alle ja päätin kokeilla samaa.

Ja hyvin onnistui! Apuvälineinä toimi kaksi ruuvimeisseliä. Kangas on jotain keskivahvaa verhoilukangasta 12,90€/metri, tähän kului n. 70 cm. Ihan kaikkia ryppyjä en saanut silotettua, (en jaksanut enää yrittää) mutta yllättävän hyvä tästä tuli! Itsekin ensin epäilin miten kangas tulee pysymään, mutta muutaman päivän käytön perusteella voin sanoa että pysyy hyvinkin napakasti paikoillaan.

Petra

Ps. Otsikoksi tuli kuin vahingossa erään kivan blogin nimi, mutta kyseessähän on myös erään kivan bändin biisi. :)

9 kommenttia

  1. Tulipas siitä kiva pienellä vaivalla :) Hieno muodonmuutos!

    VastaaPoista
  2. no vau, kylläpäs tuli melkein kuin uusi! :) Kokeilemalla saattaa hyvinkin usein onnistua :)

    VastaaPoista
  3. Parempi kuin uusi. :) Oon itse siippani kanssa tehnyt pari vuotta sitten vastaavan homman ja sekin onnistui aika hyvin. Harmi vaan, että verhoilun jälkeen ei mennyt kauaa kun tuolin jalkaosa hajosi. :/ Toivottavasti sinun tuolillasi on parempi onni matkassa!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ei sitä aina tarvitse ostaa upouutta. :) Yllättävän kestävä tuo tuoli on ollut, toivottavasti käyttöikää on vielä pitkään!

      Poista
  4. Joskus silmä tottuu tuollaisiin "epäkohtiin" sisustuksessa, eikä asioille tule välttämättä vuosienkaan aikana tehtyä mitään. Oi mutta sitä riemua, kun keksii ehostaa vanhaa! Hieno tuli!

    Terkuin Melkein kuin uusi -blogin Krisse

    P.S. Itellänne on kiva blogi! :)

    VastaaPoista
  5. yleensähän nuo pehmusteet/tuolin osat on ihan vaan ruuveilla kiinni että jos haluat sen kankaan sinne väliin paremmin niin ei muutaku ruuvaat vaan kaikki ruuvit pohjasta pois...

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Saattaapi olla, mutta ainakin selkänojan irroittaminen ei näytä kovin helpolta ja muutenkin ideana oli vähän niinkuin päästä helpolla purkamatta tuolia osiin. :) Sittenhän se olisi pitänyt vielä kootakin!

      Poista