Ruutumekko

Ompelin! Pitkästä pitkästä aikaa. Tähän tilanteeseen johti kivan lörppätunikan löytämisen vaikeus. Etsintään kyllästyneenä menin penkomaan vaaterekkien sijasta Eurokankaan alelaareja ja löysinkin jotain kivaa. Toinen vaihtoehto oli söpö lintukangas, mutta se oli kuitenkin vähän liian vaaleanpunainen.

Tämä kangas toi mieleen Nanson ja siksi tykästyin siihen. Materiaali on myös sopivan paksua, ei ihan ohuinta trikoota.

Meinasin ensin tehdä pidemmät hihat, mutta ei kangas lopulta riittänytkään hyvin ja halusin muutenkin päästä helpolla tämän suhteen. Ei turhia kikkailuja. Siksi takaosan kuviokaan ei mene samansuuntaisesti kuin edessä, mutta ei se haittaa. Tässä vaiheessa en ollut vielä muotoillut kaula-aukkoa. Aika säkkimäiseltä näyttää muutenkin mutta lopputulos onnistui! Toimii parhaiten vyön kanssa.

Tehty ilman kaavoja vanhaa tunikaa mallina käyttäen ja vapaalla kädellä kangasta leikellen. Tämän mallisissa onnistuu hyvin! Sitäpaitsi inhoan kaavoja, liian tarkkaa puuhaa.

(Oon aina salaa halunnut tehdä tällaisen muotibloggarikuvan. :-D)

Tämän myötä hyvää uutta vuotta!

Petra

14 kommenttia

  1. Hyvää uutta vuotta sinulle/teille myös! :) Toivottavasti ensi vuonna tulee lisää ompeluksia, sillä mekkonenhan näyttää todella kivalta! :) Säkkimekot ovat juuri niitä parhaimpia ;)

    VastaaPoista
  2. vautsi, ompas kiva! mistä löytyi kaava? vai ihanko tuosta vain, helpon kätevästi itse piirrettynä? juuri tuollaisen tahtoisin tehdä, on kankaatkin. näperrysrikasta uutta vuotta! :)

    VastaaPoista
  3. Näyttää vyön kanssa tosi kivalta! :) t. säkkimekkojen paras ystävä

    Hyvää uutta vuotta!

    VastaaPoista
  4. Madam B.C.: Kiitos samoin! Pitääkin ottaa tavoitteeksi ommella ensi vuonna enemmän, se kun on nyt ihan jäänyt.

    heikku: Kiitos! Lisäsinkin tuonne nyt sen mitä aiemmin pitikin että ilman kaavoja tosiaan on tehty. On niin rennon mallinen ettei ollut niin tarkkaa. :) Eli tekemään vaan! Tekee reilun kokoisen, sovittaa paljon ja ompelee pikkuhiljaa niin hyvä tulee.

    Anniina: Kiitos! Säkkimekot on parhaita. :)

    VastaaPoista
  5. wau, tosi hieno! mä en oo kunnolla uskaltanu tehdä mitään ilman kaavoja, mutta jospa tällaista kokeilisin.

    VastaaPoista
  6. Kaunis tunika ja varmasti tosi monikäyttöinen. Onnellista uutta vuotta!

    VastaaPoista
  7. Elmeri: Kiitos! Mulla menee aina hermo kaavoissa siihen mittailuun ja kun pitäisi olla niin tarkka. :D Mutta tietyntyyppisissä vaatteissa ne on kyllä melkein pakollisia. Tämä oli sopivan väljä ja rento, ei ollut niin tarkkaa.

    Paula: Kiitos ja kiitos samoin! :-)

    VastaaPoista
  8. Tämähän on todella hieno! Iso peukku. :)

    VastaaPoista
  9. Riina: Kiitos! Tästä tuli kyllä hyvä käyttö/arkimekko. :)

    VastaaPoista
  10. On tosi kivan mallinen ja tuo kangaski on ihanaa!
    Miten teit kaula-aukon, huolittelitko millä tavalla? =)

    VastaaPoista
  11. Iita: Itseasiassa en ole (ainakaan vielä) huolitellut sitä mitenkään. :D Mulla on ollut aina ongelmia kaula-aukkojen huolittelemisessa, onnistun saamaan siitä helposti epäsiistin ja repsottavan. Kangas ei purkaannu helposti joten saa nähdä mennäänkö tällä ratkaisulla vai pitääkö lopulta yrittää ommella se reuna myös.

    VastaaPoista
  12. Siis aivan ihana:) Kyllä olet taitava!! Jos/kun huolittelet kaula-aukkoja noin yleensä, laitatko siihen kanttinauhaa!?? vai miten? Onko tuo trikoon (venyvää) tyyppistä kangasta, ompelitko saumurilla? Kaikkea Hyvää tähänkin vuoteen:)

    VastaaPoista
  13. Jaana-Unelma: Kiitos! Joskus oon kyllä kanttinauhaa käyttänyt, tällä kertaa vain laiskotti. :D En omista saumuria joten tavallisella ompelukoneella mentiin ja ihan hyvin toimi.

    VastaaPoista
  14. ompas ihana <3 osaisimpa itsekkin, kankaita on ja ompelukone, vaan ei inspiraatiota tai taitoa tuommoiseen, kaavoistakaan en ymmärrä mitään.

    vilkaisethan valokuvauspälätysblogiani,
    http://real-megaphone.blogspot.com =)

    VastaaPoista