Toisen vaatekaapilla

Poikaystävältä pieneksi jäänyt ihanan vihreä ruutupaita lojui vaatekaapissa yksinäisenä. Päätinkin muokata tämän kivakuosisen paidan itselleni vähän sopivammaksi.

Ensin lähti hihat ja kaulukset. Ideana oli tehdä jonkinlainen olkaimeton toppi.

Ompelin sivut kiinni, mutta jouduin kyllä myöhemmin kaventamaan vielä lisää.

Yläreunaan ompelin kuminauhakujan. Helpoin tapa kuristaa yläreuna niin että paita pysyy päällä.

Kuminauhaa löytyi sattumalta jo valmiiksi.

Kuminauhan pujottamisen jälkeen paita näytti tältä. Vähän telttamaisen näköinen, mutta halusinkin tästä sellaisen löysän. Tässä vaiheessa revin nuo rintataskut ratkojan avulla irti. Olisi nekin ollut tuossa kivat, mutta päähänpinttymä ruseteista jatkuu ja sellainenhan siihen piti saada. Tein suuren rusetin hihoista jääneestä kankaasta ja ompelin sen rintamukseen käsin kiinni.


Lopputuloksesta tuli yllättäen aikalailla sellainen kuin alunperin olin suunnitellutkin. Etenkin rusetista tykkään. :-) Olin tänään jopa ihmisten ilmoilla tämä päällä, joskus kun näillä itse ommelluilla projekteilla on tapana jäädä vain lojumaan kaapin perälle.

Ompeluinspiraatiota odottaa myös tämä äidin vanha mekko 90-luvulta. Helman olen jo lyhentänyt polvipituiseksi, mutta yläosa on edelleen aika tätimäinen. En tiedä pitäisikö sekin vain saksia olkaimettomaksi, vai yrittää jotain muuta.

-Petra

11 kommenttia

  1. Aivan ihana toppi tuli tosta paidasta, kadettaa niiiiin paljon kun itellä ei riitä taidot, ideat eikä välineet oikein mihinkään :D

    VastaaPoista
  2. Kiitos :-) Joo no etenkin ilman ompelukonetta on kyllä vähän hankala tehdä mitään vähänkään suurempaa juttua. Sain omani lahjaksi pari vuotta sitten.

    VastaaPoista
  3. Tosi nätti toi toppi!! voi kun ois itelläkin aikaa tarpeeks ja kone kämpillä!!

    VastaaPoista
  4. Hei miten toi kuminauha pitää ommella tuonne ylös? Mua ärsyttää kun en tajua miten sen saa :D

    VastaaPoista
  5. Kuminauha on siis vain pujotettu yläreunaan ommellun taitoksen läpi ja sitten vedetty solmulla kiinni. Sitä ei siis ole ommeltu kiinni mihinkään. Kuminauhan pujotus on helppoa kun sen päähän laittaa hakaneulan ja kuljettaa sen avulla läpi. :-)

    VastaaPoista
  6. Okei, kiitos paljon!

    VastaaPoista
  7. muuten, jätitkö tuossa kohdassa milloin käänsit paidan yläreunan ja rupesit ompelemaan niin jonkun kohdan auki, mistä aat sen kuminauhan sitten sisälle?

    VastaaPoista
  8. Joo se pitää tosiaan olla että kuminauhan saa pujotettua. Eikä sitä tarvitse enää kiinni ommella kun ei se mihinkään nurjalta puolelta näy.

    VastaaPoista
  9. Okei. Hei tiedätkö mistä pystyy ostamaan sellasta pvc kangasta, vai mitä onkaan? haluisisin tehdä sellaisesta kankaasta laukun tai jonku...

    VastaaPoista
  10. Kangaskaupasta löytyy, ainakin vähän suuremmista sellaisista. Pvc on kyllä aika ohutta, joten kannattaa käyttää vahvikkeena jotain muuta kangasta.

    VastaaPoista