Pientä kivaa 8 vuotta + arvonta!

Blogimme on ehtinyt jo kahdeksan vuoden kunnioitettavaan ikään ja sen vuoksi ajattelimme hieman kerrata blogin historiaa. Toisaalta kovinkaan paljoa ei ole muuttunut, mutta blogia perustaessa olimme 21-vuotiaita (!) ja tänä vuonna siirrytään jo uudelle vuosikymmenelle!


Blogimaailma on kasvanut näiden vuosien aikana paljon, mutta se ei ole merkittävästi meidän pieneen blogiimme vaikuttanut. Vaikka käsityötaidot ovatkin edelleen arvossaan, ei se aiheena kuitenkaan ole sellainen joka varsinaisesti vetoaisi valtavirtaan. Tietoisena valintana blogin aihepiiri ei ole lähtenyt juurikaan rönsyilemään diy-juttujen ulkopuolelle, vaikka elämään kuuluu tietysti paljon muutakin, kuten esimerkiksi Petran syksyllä aloittamat hallintotieteen opinnot.

Käsitöissämme toisaalta edelleen toistuu aina vain ne tutut tekniinat kuten neulominen ja virkkaaminen, joita pystyy jalostamaan moneen eri muotoon. Toisaalta taas on kiinnostavaa oppia ja kokeilla uusia juttuja. Onneksi se on nykyaikana niin helppoa! Netti on pullollaan erilaisia ohjeita ja inspiraatiota. (Pinterest on suosikkimme.)

Meille kaikenlainen itse tekeminen on tärkeää ja se näkyy elämässä (ja sisustuksessa) eri tavoin. Innostuminen on tärkeää, oli se sitten millä elämänalueella tahansa. Petra on tällä hetkellä innostunut ryijyjen uudesta tulemisesta, ja Roosa keräilee ideoita kevään sisustukseen.



Arvonta!

Synttäreiden kunniaksi järjestämme myös arvonnan. Palkintona on Petran tekemä sateenkaaren (kind of?) värinen seinävaate. Arvontaan voit osallistua kommentoimalla tähän postaukseen. Muistathan jättää sähköpostiosoitteesi, ja bonuksena voit kertoa jos olet seurannut meitä ehkä jopa sieltä alkuajoista asti? Arvontaan voi osallistua sunnuntaihin 5.2. klo 23.59 saakka!

PS. Tykkää myös Facebook-sivustamme! Sinne päivitämme pienempiäkin juttuja, jotka eivät blogiin asti pääse :)


7 kommenttia

  1. Onpas ihana tuo ryijy! En ole alkuajoista asti seurannut, vaan törmäsin blogiinne noin kaksi vuotta sitten. Olen kuitenkin lukenut sen useasti alusta loppuun ja lopusta alkuun. Teiltä saa hyvin inspiraatiota!

    outiloukola@gmail.com

    VastaaPoista
  2. Onnea kuluneista vuosista! Todella kauniin värinen ryijy.
    tyttiklemetti@luukku.com

    VastaaPoista
  3. Paljon onnea blogillenne~! ^___^
    En ole ihan alkuajoista seurannut, mutta tasaisesti aina silloin tällöin pyörähdellyt tsekkailemassa.

    VastaaPoista
  4. Tämä on ihana blogi, jolla on hyvinkin paikkansa blogimaailmassa! Kiitos ilosta ja inspiraatiosta vuosien varrella! anemone83@suomi24.fi

    VastaaPoista
  5. Onnea blogillenne! Ihan alkuajoista asti en ole blogia seurannut, mutta ehkä puolet sen olemassaolosta :) Teillä on usein ollut tosi inspiroivia juttuja!

    VastaaPoista
  6. Onnea blogillenne :)
    annikajokinen95@gmail.com

    VastaaPoista
  7. Onnea blogille! Viime hetkellä mukaan. emilia_ho@hotmail.com

    VastaaPoista