Shampoo pussissa

Kävin kesällä Porvoossa serkkuni häissä, ja samalla reissulla kiertelimme vanhan kaupungin putiikkeja. Yhdessä kaupassa (jonka nimeä en tietenkään muista, mutta siellä se Jokikadulla oli) oli Flow-kosmetiikan luomupalashampoita ja -saippuoita, mutta jätin ne hyllyyn kun kaupassa oli kauhea ruuhka. Myöhemmin juuri ennen sulkemista päätin kuitenkin mennä vielä katsomaan näitä uudestaan, ja ostinkin yhden shampoon testiin! En ole vielä saanut kokeiltua uutta palaani, koska kylppärissäni ei oikein ollut mitään paikkaa mihin tämän laittaa käytön jälkeen. Alusta lavuaarin reunalle ei oikein sopinut kuvioon, koska shampoon täytyy olla aivan suihkun lähellä että sitä muistan käyttää :D Niinpä virkkasin palalle pienen pussukan! Nyt tämä pussukka shampoineen roikkuu kylppärin seinällä koukussa ja on lähellä kun sitä tarvitsee. Pussukka tuskin haittaa pesutoimenpidettäkään, joten eikun vaahdottamaan!

// Roosa

5 kommenttia