Bloggaajien käsityötreffit Lappeenrannassa

Kuten moni lukijoista varmasti jo muistaa, bloggaamme yhdessä mutta asumme ihan eri puolilla Suomea. Vaasan ja Lappeenrannan välillä on sen verran monta kilometriä että tapaamiset on yleensä järjestetty Helsinkiin. Tällä kertaa Petran kesälomareissuun sisältyi pieni Suomi-roadtrip johon kuului Helsingin, Hangon, Porvoon, Kotkan, Jyväskylän ja Vimpelin lisäksi myös Lappeenranta ja Joutseno! Ei tietenkään tässä järjestyksessä. :D Roosa esitteli kahta jälkimmäistä merenrantakaupunkiin tottuneelle.


Tässä idea terassille tai parvekkeelle.


Kävimme mm. lankakauppa Pyöröpuikossa josta yksi kerä tarttui mukaankin. Ulkopuolelle olisi saanut istahtaa hetkeksi neulomaan, kudin oli valmiina!


Muita kohteita olivat Hiekkalinna, Saimaan kanava ja erilaiset kivat pikkuputiikit, kuten Majurskan talo.

Matkan varrelta bongattuja koristuksia.


Vaasaan oli hyvä palata inspiroituneena!

Petra & Roosa 

Ei kommentteja