Kutistemuovi

"The first step towards failure is trying", kuten ystävämme Homer Simpson joskus sanoi. ("And what do we learn from this; never try.") Tämä tuli mieleen ensimmäistä kutistemuovikokeilua tehtaillessani. Visiona oli tehdä yksinkertainen ja monessa paikassa nähty timantti. Piirsin ja leikkasin tarkasti noin 20 senttiä korkean kappaleen, ja törkkäsin uuniin. Ja epäonnistuin surkeasti, kuten näette. :-D

Kutistemuovi on kyllä jännä materiaali. Sain mukana ohjeet, jotka tulivat kyllä tarpeeseen.

1. Leikkaa levystä haluamasi kuvio.
2. Väritä kuvio mattapuolelta vedenkestävillä tusseilla. (En tiedä uskaltaisiko ihan vesiliukoisiakin kokeilla.)
3. Rei'itä levy ennen kuumentamista. (Jos siis teet koruja, normaalilla rei'ittäjällä saa juuri hyvänkokoisen reiän niitä varten.)
4. Lämmitä uuni 175 asteeseen. (Liian kuuma tai liian kylmä ei toimi.)
5. Aseta kuvio oikein päin leivinpaperin tai folion päälle.
6. Pidä uunissa n. 3 minuuttia. Kuviot käpristyvät ensin, mutta kun ne ovat täysin kutistuneet, ne oikenevat taas suoriksi.

Muovi kutistuu viidesosaan alkuperäisestä.

Uutta yritystä aloittaessani piti miettiä kauan mitä alan tekemään. Lopulta tämä kameran kuva löytyi Stencilrystä.

Piirsin, väritin ja rei'itin. Tässä kamera on matkalla uuniin.

Meinasin jo hätääntyä kun se kutistuessaan uunissa kääntyi kaksinkerroin, mutta kuten ohjeissa sanotaan, lopuksi se tasaantui. Saattaa olla että timanttikin olisi onnistunut jos en olisi ollut niin hätäinen..

Tässä siis lopputulos. :-)

Valmis koru on noin 4 senttiä leveä.

Oli kivaa! Mulla on vielä muutama arkki jäljellä. Seuraavaksi teen varmaan korvikset.

Petra

14 kommenttia

  1. timantin voit koittaa laittaa vielä uudestaan uuniin. omille kutistemuovi-epäonnistumisille se on joskus auttanut, ja kuvio suoristunut (jos on siis aiemmin jäänyt röpelöiseksi). jos taas tekee pitkiä kuvioita (niinkuin itse tein nämä salamat http://annanaarteet.blogspot.com/2009/05/salamoita-ilmassa.html ) kannattaa uunin luukkua availla välillä, jotta uuniin menee viileää ilmaa. se hillitsee kipristymistä, sillä muutamat salamat sain menemään solmuun. jos kutistemuovikappaleen osat osuvat toisiinsa niin ne saattavat jämähtää kiinni myös, eivätkä silloin suoristu.

    VastaaPoista
  2. kuinka ison kuvan tuosta kamerasta piirsit sille muoville?

    VastaaPoista
  3. Kivoja näistä tuli.:) Hyvä että ne muovit tuli vihdoin.:D

    VastaaPoista
  4. anna: Onnistuin tuon yhden kohdan katkaisemaan, niin ei siitä varmaan enää hyvää tule. :-( Mutta kiitos vinkeistä, oon ihan aloittelija näiden kanssa vielä, mutta innokasa sellainen.

    kkat: Öö taisi olla joku vähän alle 20 senttiä leveä. Tuo 1/5 kutistuminen ei ihan tarkalleen aina toteudu.

    Faline: Kiitos. :) Ja kauan sai kyllä odottaa! Ymmärrän että tuotteet voi joskus olla maahantuojaltakin loppu, mutta voisi asiasta silloin asiakasta informoida..

    VastaaPoista
  5. Vau, hienoja! Pitäisiköhän itsekin kokeilla. :) Kuinka paksu tuosta valmiista korusta tuli noin suunnilleen ja kuinka "jämäkkä"? Eli kestääkö :D

    VastaaPoista
  6. Inka: Kiitos ja suosittelen kyllä näin ensituntumalta! :-) Ohjeessa luki että tulee n. 2,5 mm paksu, itse en jaksanut mitata mutta siitä tulee kyllä tosi jämäkkä ja kestävän tuntuinen. Ei taivu eikä taitu ilman raakaa voimaa. :D

    VastaaPoista
  7. Wau, hieno kamera tuli! Itellä myös kolme arkkia odottaa taiteilua. Pitäisi vaan vedenkestävät tussit ostaa, mut koko ajan matti kukkarossa.

    VastaaPoista
  8. Oho, mitäs tää materiaali on, en ole koskaan kuullutkaan?!

    Kamera on kyllä supersöpö.. :)

    VastaaPoista
  9. Oola: Itse ajattelin uskaltaa testata miten käy vesiliukoisten tussien kanssa. Ehkä huonosti, mutta kokeilen ensin jotain pientä juttua.

    I am a citizen: Itsekin tiedostin tämän olemassaolon vasta vähän aikaa sitten, ja nyt oon kyllä ihan innostunut! :-)

    VastaaPoista
  10. mistä ostit tota kutistemuovia, itekin on pitänyt kokeilla

    VastaaPoista
  11. Anonyymi: Tilasin Sinellin nettikaupasta. Ne oli sieltä kyllä pitkään loppu, en tiedä mikä tilanne on nyt.

    VastaaPoista
  12. aivan erityisen ihana toi kamera! :--)

    VastaaPoista
  13. Tulipa noista sun tekeleistä hienoja :) .

    Mutta...

    Joskus kun kävin sellasessa kädentaitopajassa, niin siellä tehtiin noita :) . Muistaakseni väritettiin kylläkin ihan tavallisilla puuvärikynillä... Ja ne siis toimi ihan hyvin. Onko tuon kutistemuovin koostumus jotenkin muuttunut kun nykyään pitää käyttää vedenkestäviä tusseja?

    VastaaPoista
  14. NILKUTIN: Kiitos. :)

    Emilia: Kiitos. Siis ohjeissa luki noin. Ja kyllähän puuvärit tavallaan on vedenkestäviä, muoville ei vain pysty värittämään tavallisilla vesiliukoisilla tusseilla koska väri ei pysy siinä silloin ollenkaan. Sen huomaa jo heti yrittäessä.

    VastaaPoista