Akryylimaalaus

Akryylimaalaus. Jotain mitä olen kokeillut monestikin vuosien varrella, mutta testailut ovat jääneet lähinnä askartelun tasolle. Joitain vanhoja maaleja vuosien takaa löytyi osittain kuivuneina laatikoiden perältä, mutta lopulta jouduin hankkimaan maaleja ja siveltimiä aika paljon lisää. Onneksi hankin, sillä maalaus on ollut tämä kesän juttu!

Maalausinnostus on ilmeisesti ollut jonkinlainen ns. koronaklisee. Keväällä koteihinsa sulkeutuneet ihmiset löysivät luovuutensa uudelleen ja maalaustarvikkeiden myynti kasvoi selvästi. Itse ilmoittauduin akryylimaalauksen kurssille jo tammikuussa ja kurssi keskeytyi (tai jatkui etänä) lopulta maaliskuussa. Ensin tuntui siltä ettei kotona itsekseen tule harrastusta jatkettua, mutta sitten kuitenkin löysin vauva-arjen keskellä siihen aikaa ja innostusta. (Lapsemme alkoi nukkua kevään lopulla kokonaisia öitä joten tällä oli suuri vaikutus asiaan.)


Meillä on kaksikerroksinen asunto, ja lasitetut terassi ja parveke. Jälkimmäinen on jäänyt vähemmälle käytölle ja on toiminut usein lähinnä pyykinkuivaushuoneena. Kesän lämmössä keksin hyödyntää sitä maalausateljeena! Kaiken kruunasi naapurini minulle lahjoittama maalausteline, sekä hankkimani pieni työpöytä. Aluksi nimittäin maalasin lattialla istuen, eikä yli 30-vuotias selkä tosiaan enää kestä sellaista. Parvekeateljeessa parasta oli se että maalaukset ja tarvikkeet sai jättää esille ja palata niiden pariin ehtiessään. Yleensä illalla lapsen nukahtaessa suht aikaisin siirryin maalaamaan ja kuuntelemaan äänikirjoja. 


Aluksi tuntui hankalalta keksiä mitä maalaan, mutta erinäisten kokeilujen ja epäonnistumisien jälkeen aloin saada aikaan jotain sellaista jota kehtaa seinällekin laittaa. (Ylemmässä kuvassa näkyvä ei lopulta ollut sellainen.) Joitain kukka-aiheita olen kokeillut maalata, mutta abstrakti taide taitaa olla enemmän mieleeni, ainakin näin aloittelijana.


Pilkullisuus alkoi viehättää. Näistä töistä suurempi on omalla seinällä, pienempi meni ystäville tupaantuliaslahjaksi. (Näistä maalauksista tulee muuten vahvasti mieleen Michelle Obaman elämäkerta jota kuuntelin maalatessani.)


Värikäs työ on ensimmäisiä onnistuneita. Tämänkin olin aloittanut jo joskus kaksi vuotta sitten, kun oli jo silloin haaveillut että saisin aikaan jonkinlaisen värikkään maalauksen seinälle laitettavaksi asti. Joskus idean näköjään pitää hautua aika pitkään.


Kuten jo Instagramissa kerroin, maalausten esittely tuntuu jotenkin paljon henkilökohtaisemmalta kuin käsitöiden. Olen kuitenkin aina tykännyt tehdä erilaisia kädentaitoja ja tällä hetkellä innostus on suuntautunut maalaukseen, niin koostukoon tämän harvakseltaan päivittyvän blogimme sisältö siis tällä kertaa siitä! 


Petra

2 kommenttia

  1. Hienoja! Ja ihan paras ateljee! T. Kateellinen :) PS. Mua kyllä viehättää se ylhäällä ollut hempeän värikäs kuva <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! Ateljee oli kyllä hyvä oivallus, kunnon työhuoneelle kun ei ole tilaa. Harmi kyllä viilenevät säät ja pimeys ovat jo hankaloittaneet sen käyttöä. :(

      Poista