Tukholman tuliaisia

Kävin pari viikkoa sitten päivä Tukholmassa -risteilyllä, ja ostin maista niiiiin söpöjä juttuja jotka on pakko esitellä! 

Pyörimme lähinnä sisustusliikkeissä, ja yksi lemppareista oli PUB-tavaratalon sisustusosastot kerroksissa 2 ja 3. Kakkoskerroksessa myytiin mm. House Doctorin sisustustavaraa, joista olisin voinut ostaa KAIKEN! Hinnaltakaan nämä eivät olleet niin kalliita. Tietysti täällä oli kaikkia muitakin merkkejä (mm. Iittalaakin lyötyy), mutta nuo House Doctorin sisustustavarat olivat eniten itselle mieleen. Täältä käteen jäi mm.:

Ihanat vesilasit! Kolme erilaista faktaa vedestä. 


The walk on memory lane -kirjalaatikko. Eli kirjan näköinen mutta sisältä laatikko. Täällä voi säilytellä kaikkia kivoja muistolippulappusia :) (koru kuvausrekvisiittaa)

Teelaatikko. Vaikkakin aion säilyttää täällä luultavasti jotain muuta kuin teetä, esim. koruja tai muuta pientä sälää.

 R-kynttilä.

Samassa kerroksessa oli toinen putiikki, Systrarna Voltaire, josta olisin myös voinut ostaa kaiken :D Kaikki oli niiiiin söpöissä ja kauniissa paketeissa ja pakkauksissa, että ihan jo pakkauksien perusteella olisin voinut lapata ostoskoriini joka hyllyltä jotakin. Jotenkin täällä mietti lähes joka hyllyn kohdalla, että miksi Suomessa ei panosteta näin ihanasti pakkauksiin? Täältä löytyi:

 Siemensekoitus! Joittenkin mielestä saattaa olla hieman sekopäistä raahata Ruotsista jotain siemeniä, mutta katsokaa nyt tuota ihanaa pulloa! Niiiiin söpö! Eihän tätä yksinkertaisesti voinut jättää ostamatta.

 Suklaata! Ja tässäkin maailman yksinkertaisin ja söpöin rasia, iiiihana. Ja suklaatkin oli hyviä!

Tämäkin kuuluu sarjaan sekopää ostoksilla, ostin siis suolaa :D Lähinnä taas suloisen purkin takia.

Lisäksi kävimme Granitissa, jossa myydään kaikkea paperista, metallista, rautaista, betonista ym. sisustustavaraa. Eikä hinnatkaan ole kamalan korkeat. Täältä:

Kolme (betonista? tai ainakin sen näköistä/tyylistä :D) tuikkukippoa. Ihanasti vähän epätäydellisen rosoiset.

Lisää metallisia magneettiklipsuja jääkaapin oveen.

Viimeinen paikka jossa sain kulutettua jokusen kruunun oli Lagerhaus, joka ulkopuolelta näyttää sisustuspainotteiselta Tiimarilta. Kaikkea värikästä, ihanaa ja söpöä! Ah! Täältä löysisinkin sitten eteiseen täydellisen maton, jollaista olin jo aikaisemminkin ajatellut. Matto on nimittäin tehty nahkapaloista! Näin tällaisen ruskean ja pienemmän yhdessä sisustusliikkeessä, ja siitä lähtien olen miettinyt että tämän kun saisi harmaana niin lähtisi heti mukaan. Ja täältä se sitten löytyi + lisäksi muutakin mukavaa:

 Lampunvarjostin + johto! Tässä oli alunperin sellainen ISO hehkulamppu, mutta se kärähti palaneeksi jo ensimmäisen illan jälkeen :D Nyt väliaikaista valoa tuo toinen kamppu, kunhan saan aikaiseksi ostettua uuden ison pyöreän lampun. 

Ja se nahkapalamatto! Aivan ihana ja täydellinen eteiseen. 


Tällaisia Tukholmavinkkejä ja -ostoksia tänään! Jos teillä on lisää vinkkejä Tukholman sisustus- ja muista kivoista putiikeista niin otan vinkkejä vastaan ensi reissua ajatellen. Rentoa sunnuntaita!

Roosa

16 kommenttia

  1. Kasvihuoneteelaatikko! :D Kivoja löytöjä!

    VastaaPoista
  2. Oi mitä ostoksia, mäkin haluan shoppailemaan noihin putiikkeihin! Aivan ihania juttuja, varsinkin tuo lamppu ja nuo kaikki elintarvikepakkaukset. :) Mä rakastan kauniita pakkauksia, ja ostankin usein elintarvikkeita pakkauksen ulkonäön perusteella, joten ymmärrän täysin et Ruotsista tuodaan siemeniä tai suolaa! Mäkin toisin!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitti! Ja todellakin kannattaa mennä! Siellä kaupassa kyllä hullaantuu, mut matkoilla onneks saakin hullaantua!

      Poista
  3. Oonks mie jotenki tyhmä, ku minä en tajua, miten tuossa mattokuvassa on nahkapaloja?:D Näyttää ihan tavalliselta kudotulta matolta...jossa sinänsä ei siis ole mitään vikaa, mut en vain tajuu, missä ne nahkapalat on!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Haha nahkapala ehkä siis väärä sana, oikea ois nahkamatonkuteesta tehty :D

      Poista
  4. Ihan mahtavie löytöjä! Tykkään kaikista noista!

    VastaaPoista
  5. Huippuja ostoksia! :) Ymmärrän täysin pakkauksen ulkonäön perusteella tehdyn ostopäätöksen! :) Nimimerkillä turisti, joka kerran osti jotain aivan turhanpäiväistä vain sen takia, et sen mukana sai kaupasta ihan sairaan hienon pahvisen kassin. Krhm (noloa).

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. on sitä nolompaakin nähty, eli ei hätää! :D joskus sillä ei oo mitään väliä mitä itse pakkaus sisältää, kunhan näyttää kivalta!

      Poista
  6. Voi miten ihania ostoksia! Mulla olisi mennyt pää niin pyörälle tuollaisissa ihanissa kaupoissa, että olisin varmasti ostanut ne tyhjiksi :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. no lähellä oli! pitää ens kerralla varata enemmin matkakassaan rahaa!

      Poista
  7. Aivan ihania! Rupesin katsomaan lagerhausen sivuja... en voi lopettaa katsomista! Pystyisköhän sieltä tilaamaan Suomeen? vai oisko Suomessa joku kauppa missä jotain noista tavaroista myytäis? Missä tää kauppa on Tukholmassa? Oon pääsiäisen aikaan menossa sinne ja nyt täytyy kyllä tossa kaupassa ainakin poiketa.. lista ois pitkä :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. en uskaltanut itse mennä tutkimaan sivuja, olis ehkä tullu suuri houkutus saada taas kaikkea kivaa! näitä on tukholmassa muutamassakin paikassa (toinen ainakin kungsgatanilla), kannattaa katsoa sieltä sivuilta missä sijaitsevat, niin saa tarkan osoitteen :)

      Poista
  8. Oi melkein tekis mieli buukata reissu ihan vaan ton suklaan takia! Mun suosikit Tukholmassa ovat Panduro Hobby (Kungs gatanilla aika lähellä Granitia), Olssons tyger (ihan lähellä edellisiä) ja Åhlensin keittiöpuoli kellarissa ja niiden lastenvaateosasto.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. kiitti vinkeistä! täytyy ens kerralla katsastaa :)

      Poista