Rusettihousut


Sama värimaailma näköjään jatkuu kuin edellisessäkin postauksessa! Tällä kertaa kyseessä pikkuiset villahousut, jotka tein jo aiemmin valmiiksi saamani neuletakin kaveriksi. Sukulaislapsen 1-vuotissynttäreitä juhlitaan huomenna ja nämä menevät söpöjen Muumiastioiden kanssa lahjaksi.

Etsin pitkään hyvää ja tarpeeksi helpolta vaikuttavaa housujen ohjetta ja lopulta löysin tämän Yhteishyvän ohjeen. Tein puolitoistavuotiaan koolla ettei heti ainakaan jää pieneksi. Nyörissä sovelsin itse mutta muuten ovat ohjeen mukaan tehdyt. Housuihin kuuluvat sukat näyttävät ainakin hauskoilta, toivottavasti ovat myös kätevät kuten ohjeessa luvataan.

Nämä valmistuivat aika nopeasti ja heti oli jo puikoilla seuraava neuletyö. Kunnon mummo-olo kun kutomisintoa taas riittää! Että siinäpä teille lifestyleä harmaaseen marraskuuhun. ;)

Petra

5 kommenttia

  1. Söpöt on housut ja näppärän näköinen malli! Ihan harmittaa ettei mulla ole nyt lähipiirissä ketään tarvitsijaa!

    Ja hih, lifestylea! Näinhän se on nähtävä! Mä jätin kesällä liittymäti tuohon Inspiration yhteisöön, lähinnä siksi etten todellakaan osannut sanoa mihin mun blogsu siellä sijoittuisi. Ajattelin, että olisi hassua ilmoittautua vaikkapa juuri lifestyle -osioon, kun käsitän sillä jotain muuta...Mutta vähitellen oon tässä alkanut ajatella, että mitäpäs muuta tämä on, kuin elämäntapa??!! Kroonisen neuloosin pyörteissä! :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ihan mukavalta tuo inspiration tuntuu, kun se loppujen lopuksi niin vähän tähän omaan bloggailuun vaikuttaa, mutta edelleen tuntuu hassulta olla sen lifestyle-kategorian alla muotiblogien ja sellaisen seassa. :D Mutta kyllä tämä käsitöiden maailma vaan on aika iso osa tätä mun(/meidän) omaa lifestyleä että näillä mennään! :)

      Poista
  2. Eksyinpäs tänne! :) Nämä on ihanat! Käytössä näillä pakkasilla <3 T: pikkuinen omistaja ja sen äiti :)

    VastaaPoista