Kukkia kaulalla

Olen neulonut siitä saakka kun opin neulomaan, eli ken muistaa milloin :D Sanoisin että ala-asteella, tehtiin ensimmäiseksi ehkä lapaset. Samaa lapasien ohjetta käytän edelleen, tai toisin sanoen peukalo-ohjetta, kiilapeukaloa en ole koskaan opetellut. Silmukoita sitten lisätään ja vähennetään aina käden koon mukaan. Hävitin ennen joulua omat lapaseni (löytyivät myöhemmin kuitenkin), joten rahaa säästääkseni neuloin nämä tumput lämmittämään sormiani. Nyt en enää ole muita käyttänytkään!


Punaiset koristeet tein yhdistääkseni lapaset takkiini, jonka voi nähdä tuon seuraavan kuvan laidassa. Tässä ensimmäisessä kuvassa päässä on virkattu lätsä, josta ei kuitenkaan tullut aivan sellainen kuin halusin joten se on pölyyntynyt kaapissa. Aloitin myös toista samantyylistä (koitan koko ajan keksiä sitä tuon lätsän nimeä, sellainen jota ranskalaiset pitää, mutta ei tule mieleen :D ehkä se illalla välähtää päähän) lätsää mutta laskelmat menivät vähän pieleen ja se olisi mahtunut korkeintaan nukelle :D


Tämän huivin virkkasin pari vuotta sitten. Se on tehty varmasti lähes sadasta virkatusta kukasta! Virkkasin kaikki kukat erikseen, jonka jälkeen asettelin ne kolmiohuivin muotoon ja virkkasin yhteen. Meni siinä hieman aikaakin mutta huivista tuli kyllä tosi kiva :)


Ei ne kyllä virkattuna yhteen enää niin kukilta näytä, mutta tässä näkyy tuo 'kukka' vähän tarkemmin!

Roosa

9 kommenttia

  1. Baretti, baskeri? Myssy on hyvä yleispätevä sana :D

    VastaaPoista
  2. norsis, hahaa juuri se! mietin vaikka kuin kauan enkä keksiny :D tuli mielee vaan bolero... taitaa suomen kieli alkaa herpaantua. mutta joo, baskerimyssy siitä piti tulla!

    VastaaPoista
  3. Kirjoittaja on poistanut tämän kommentin.

    VastaaPoista
  4. Tosi hieno tuo huivi, osaisinpa tehdä tuollaisia itsekin!

    VastaaPoista
  5. soulkitchen_, kiitos paljon! ei sen tekeminen kauheen vaikeeta ollu jos osaa jonkunnäkösen ympyrän tai kukan virkata! itekin kyllä keksin tuon kukan päästäni niitä tehdessä :D siitä vaan kokeilemaan ni varmasti hyvä tulee! :)

    VastaaPoista
  6. onko tuo kukka tuossa huivissa samanlainen kuin tuo punainen kukka mistä oli ohje?

    VastaaPoista
  7. Anonyymi, on se aika samanlainen mutta ei ihan, Petran tekemä (se punainen) on ehkä vähän enemmän kukan näköinen :D

    VastaaPoista
  8. Miten laitoit kukat toisiinsa kiinni?

    VastaaPoista
  9. Roosa ei jaksa kirjautua12. toukokuuta 2009 klo 20.04

    Ihan vaan virkkaamalla, ei siihen mitään erityistä sääntöä ole :) Pujottelin lankaa kukkien läpi :D

    VastaaPoista