Käsityögoals-haaste!

Jokaisella käsitöiden harrastajalla on yleensä mielessä nykyisen projektin lisäksi jo ideoita seuraaviin. Käsityötekniikoita on kuitenkin niin paljon erilaisia, ettei kukaan voi mitenkään hallita niitä kaikkia. Itse tekemiseen kuuluukin vahvasti jatkuva uuden oppiminen. Vaikka joku tekniikka olisikin hallussa, taitoja voi siinäkin aina syventää tai laajentaa projektien kokoa. Pätee esimerkiksi virkkaukseen!


Haastammekin nyt jokaisen käsityöläisen kertomaan mikä on sinun haaveesi ja tavoitteesi tällä saralla, eli #käsityögoals! Minkä taidon haluaisit oppia, missä kehittyä tai minkälainen isompitöinen projekti on haaveissa?


Petra: Haluaisin omat kangaspuut mattojen kudontaa varten. Mummani eli isäni äiti on aikanaan kutonut paljonkin räsymattoja, joista yksi on tällä hetkellä keittiömme mattona. Hän lupasikin minulle perinnöksi omat, äidiltään eli minun isoisoäidiltä saadut kangaspuunsa. Luin jostain että loimen luomiseen voisi saada apua yhdistyksiltä tai taitokeskuksilta. Tällä hetkellä meillä ei kuitenkaan ole tilaa sijoittaa kangaspuita mihinkään, joten jään harkitsemaan kansalaisopiston kursseja. Räsymatoissa viehättää myös entisaikojen tapa kierrättää loppuun käytetyt vaatteet matonkuteiksi. Toisaalta haluaisin tehdä mustavalkoisen maton, toisaalta taas mahdollisimnan värikkään!

Roosa: Haluaisin osata ommella vaatteita. Tätä puuhaa helpottaisi saumuri, jonka hankintaa olen välillä harkinnut, mutta sitten kuitenkin hylännyt ajatuksen. Ehkä sitten joskus kun on isompi asunto ja enemmän tilaa! Tähän mennessä olen lähinnä ommellut hameita: trikoopala, taakse sauma,  kuminauha yläreunaan ja valmis! Kaavoistakin olen kokeillut tehdä jotain, mutta ei niistä oikein ikinä ole tullut sellaisia, joita käyttäisi useammin kuin kerran. Ehkä se kaavojen muokkaus omaan vartaloon tuntuu vaikealta. Tässäkin pitäisi ehkä lähteä pienestä, ihan ekana ei ehkä takkia kannata lähteä ompelemaan. :D

Voit osallistua haasteeseen kommentoimalla, kertomalla omista haaveistasi blogissasi tai Instagramissa hashtagilla #käsityögoals!

Petra & Roosa

6 kommenttia

  1. Hei, minulla taitaa olla liikaakin haaveita ja tavoitteita :) Mutta yksi voisi olla erilaiset neule- ja virkkuutekniikat ja omien mallien suunnittelu.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiva kun vastasit! Omien mallien suunnittelu on kyllä mukavaa mutta haastavaa. :)

      Poista
  2. Ompelu on taito mitä joskus tarvitsisin, mutta en enään tässä iässä kaipaa taitoa, jotenka en halua oppia sitä.
    Kangaspuilla olen tehnyt poppanaa, en enään, selkä/kädet ei kestä tekemistä, puhumattakaan matoista, jotenka kiitos en tätäkään taitoa halua oppia.
    Posliinimaalausta oon opetellut, sitäkään en enään tarvitse.
    Taitaa olla virkkaus ja kutominen ne minun lajini. Mutta kuvioneuleita en halua opetella tai jos suoraan sanon en viitsi tehdä.
    Aika tylsää lukemista tää mun postaukseni.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. No se on hyvä että on tullut kokeiltua monenlaista! :)

      Poista
  3. Kiitos haasteesta! Nyt löytyy omat vastaukset blogini puolelta :)

    VastaaPoista
  4. Tää oli hauska haaste, mun blogissa nyt mun vastaukseni! :)

    VastaaPoista