Mummolameininki

I'm on fire! Viitaten siis siihen kuinka paljon olen käsityörintamalla saanut viime aikoina aikaiseksi. Lisää projekteja on tekeillä tai vähintään suunnitteilla. Niistä lisää myöhemmin. Joskus vain on tällaisia kausia, ja välillä sitten taas en saa mitään tehtyä. (Näpertely on myös hyvä keino vältellä tylsiä kouluhommia..)

Tässä uusin aikaansaannokseni, lisäys jo melko suureen sohvatyynykokoelmaan.

Virkatut hexagonit eli kuusikulmiot on ihania! Paljon jännempiä kuin vanhat tutut isoäidinneliöt. Löysin ohjeen Anniinan blogin kautta, alunperin Attic24:sta.

Virkkailin noita jämälangoistani, ja jonkun verran sainkin varastoa hupenemaan. Näissäkin olisi potentiaalia torkkupeitoksi asti, mutta into ei juuri nyt riitä niin isoon projektiin. Varsinkin kun vuosi sitten tekemäni peitto on edelleen ahkerassa käytössä. Tyynynpäällinen oli juuri sopivan kokoinen nopeasti tehtäväksi.

Ompelin valmiin, epämääräisesti ympyrää muistuttavan virkatun kappaleen kiinni kankaaseen. Kangas on peräisin miehen vanhasta t-paidasta ja täytin tyynyn jo aikansa eläneen tyynyn vanulla. Kierrätystä kerrakseen!

Kun kaveri näki mitä olin tekemässä tuli kommenttia että "meidän mummolassa on tommosia samanlaisia juttuja." :-D Ei haittaa, mummotyyli on just parasta!

Petra

15 kommenttia

  1. Tosi kiva tuli! Mummolatyyli on just parasta. Mulle soppii oikein hyvin, että välttelet kouluhommia käsitöitten parissa. Näitä aikaansaannoksia on aina tosi hauska lueskella ja katella. :)

    VastaaPoista
  2. Söpö tyyny.:) Just hyvä työ jämälangoille.

    VastaaPoista
  3. Hieno! Innolla odotan, mitä muuta olet saanut aikaiseksi. Lisää päivityksiä! :)

    VastaaPoista
  4. Mä itseasiassa olen tekemässä noista hexagoneista peittoa! Hieman kyllä mietityttää, miten saan siitä suhtkoht fiksun muotoisen peiton, hexagoneista kun ei saa neliön muotoista... Pittääpi fundeerata :)

    VastaaPoista
  5. Anniina: Kiitos kaunis! :-) Ja on kyllä kivaa nyt kun intoa riittää, oikein pursuan ideoita ja netistä löytyy kaikkea kivaa ihanaa lisää mitä haluan kokeilla HETI. :D

    Faline: Siitä tuli juuri kivan pyöreä ja pullea. :) Jämälangat hyötykäyttöön!

    norsis: Kiitos! :)

    Elmeri: Kauheesti on kaikkia ideoita ja osa jo tekeilläkin. Kivaa :-)

    35 kiloa kosmetiikkaa: Tsemppiä projektiin! Peiton reunaanhan voi virkata yhdellä värillä vähän "tasoitusta" muotoon tai sitten jättää reunan vähän hassun muotoiseksi, ei sekään paha olisi. :)

    VastaaPoista
  6. Mahtavan muhkea! :) Mummolatyyli on se paras tyyli! :)

    VastaaPoista
  7. Tosi nätti! Ja mummolatyylihän on aivan ihanaa. :) Huippua että saat aikaiseksi kaikkia kivoja juttuja. Värikästä syksyä!

    VastaaPoista
  8. uijui! kaunis ja ihanan mummomainen :)

    VastaaPoista
  9. Mitä Roosalle on tapahtunut?

    VastaaPoista
  10. Tuosta tuli oikein hieno ja iloinen :)

    VastaaPoista
  11. Madam B.C.: Paras nimenomaan! Värikästä sen olla pitää :) Ja kukkakuviota!

    Saija: Kiitokset! Ihanaa syksyä sinnekin päin. :)

    Bermudan Jenni: Kiitos. :-)

    Anonyymi: Elossa on. :-D Tainnut vain näpertelyjutut jäädä vähemmälle.

    hillanen: Tykkään. :) Kiitti.

    CherryKirsche: Siihen pyrinkin. :) Kiitos!

    VastaaPoista