Mummoutumista havaittavissa

Isoäidinneliöprojekti jatkuu hyvää vauhtia. Ehkä saan näistä joskus sen peitonkin aikaiseksi, sillä viime maanantaista lähtien olen saanut aikaan vaivaiset....

..89 kappaletta!


Ihan hullu määrä! :-D Innostusta riittää edelleen, mutta luulenpa etten pääse ihan samoihin lukemiin enää toisella viikolla. Tuli vähän mummo olo kun olen istunut monta iltaa telkkarin ääressä virkkuukoukku kädessä. (On mulla elämäkin!)

Kissat on ollut tietenkin superinnoissaan kaikista lankakeristä. Välillä niiden osallistuminen on ihan söpöä.


Yleensä kuitenkin menee vain hermot kun joku lankakeristä on vähän välilä jommankumman suussa ja sitä retuutetaan ympäri kämppää. Jos en muista piilottaa kaikkia lankoja kunnolla yöksi, niitä löytyy pöydän- ja tuolinjalkojen ympärille kieputettuna tai sitten ihan vain pätkiksi järsittyinä. Hohhoh. :-D

Nyt ajattelin mennä ostamaan uuden valokuva-albumin ja ehkä myös kutistemuovia. Se on mulle ihan uusi tuttavuus, olisi hauska kokeilla mitä saan siitä aikaiseksi.

-Petra

Edit myöhemmin. Kävin paikallisesta Sinooperista kysymässä onko niillä siellä kutistemuovia. Sain lyhyen ja ytimekkään vastauksen, "ei". Jäi vähän sellainen olo että tiesikö se myyjä edes mitä tarkoitin.. Klikkailin sitten itseni kotona Sinellin nettikauppaan ja tilasin sieltä. Helppoa.

6 kommenttia

  1. Tuli vähän mummo olo kun olen istunut monta iltaa telkkarin ääressä virkkuukoukku kädessä. (On mulla elämäkin!)

    Tuttu tunne.:D Toisaalta ei sitä enää osaa katsoa telkkaria ilman että tekee samalla jotain.:D

    Ihanan värikäs peitto tulee.:)

    VastaaPoista
  2. Pötkylä: Totta. :-) Telkkaria katsellessa on niin helppo näpertää samalla jotain, etenkin kun nuo neliöt on niin yksinkertaisia ja nopeita tehdä.

    VastaaPoista
  3. Voi apua kuinka suloset kissimirrit :) En noista neliöistä mitään ymmärrä, luultavasti täydellisesti virkattu, mutta kissat kolahtaa aina :D Noei, tosi hauska ideahan toi peitto on, itelläni ei riitäis kärsivällisyys noin huimaan työhön :) Toivottavasti saat peiton valmiiksi :)

    VastaaPoista
  4. aikamoisen ihania, niin neliöt kuin kisulitkin!

    VastaaPoista
  5. Ella: Kissat kiittää. :-)

    humu: Kiitos. Kissat on kyllä somia, silloin kun eivät liikaa riehu :-D

    VastaaPoista
  6. Mä en kestä, kun noi teidän kisut on NIIIN hellyyttäviä.

    VastaaPoista