Ruskapeitto

Me voidaan Roosan kanssa varmaan kohta vaihtaa blogin nimi vauvanpeittoteemaiseksi, sen verran ahkeraan ollaan molemmat väsäilty näitä lahjoiksi! Ja nimenomaan virkaten, sillä se taitaa olla molempien lempparitekniikka.

Tämänkertaisen peiton teemaksi valikoitui syksyn lempivärejä. Arvasin että myös tulevat vanhemmat pitävät tästä väriyhdistelmästä. Itsekin hieman vierastan sitä perinteistä vaaleanpunaista ja -sinistä vauvalahjojen värimaailmaa.


Tämä geometrinen "timanteista" koostuva peittomalli miellytti silmääni jo viime vuonna. Tällä kertaa käytin ohuempia merinovillaisia lankoja. (Adlibriksen baby merino 50 g. Voin suositella!) Virkkaaminen oli ohuella langalla ja koukulla hieman hitaampaa, mutta tykkäsin kyllä kiinteillä silmukoilla syntyneestä kevyestä mutta lämpimästä neuloksesta. Tai ei se ole neulosta kun tekniikkana on virkkaus, mutta nyt ei kyllä tule millään oikeaa sanaa mieleen?


Muodoltaan peitto on jonkinlainen timantti, jota ensin hieman epäröin. Toiminee kuitenkin peittelyn lisäksi myös käärimiseen muotonsa ansiosta. :)



Täältä löytyy Roosan tekemä virkatun kolmion ohje. Nämä timantit tehdään ihan samalla tavalla, mutta kun pala on tarpeeksi leveä, aloitetaan kavennus hyppäämällä rivin ensimmäinen silmukka yli.

Petra

2 kommenttia