Inkalaukku


Eräs viikonloppua surffailin Lankamaailman sivuilla, ja nappailin koriin sekalaisen satsin alessa olevia bambu-puuvillalankoja. Paketti odotteli postissa yli viikon, ennen kuin muistin sen edes hakea, hups! Tässä vaiheessa en itsekään muistanut mitä värejä paketissa oli tulossa. Ilokseni sieltä paljastui aivan ihana väriyhdistelmä! Mustaa, pinkkiä, persikkaa, leijonankeltaista, lilaa.. Kaikki näistä sopi jotenkin tosi hyvin yhteen.

Mietin mitä langoista tekisin, ja ajatelin ensin jonkinlaista pussukkaa. Pussukoita on kuitenkin tässä kämpässä jo pilvin pimein, ja katseltuani vähän aikaa ympärilleni keksin sen: laukku!

Olen suuri inkakuosifani. Löytyy hametta, bikineitä, paitaa, vihkoa, puhelimen takakuorta.. Mutta laukkua ei vielä! Pinterestistä löysin kivat kuvio-ohjeet, joita vähän mukailin tähän. Olisin halunnut tehdä toisen puolen laukusta mustasta nahasta, mutta sopivaa nahkapalaa ei löytynyt mistään kaupasta. Molemmat puolet saivat sitten erilaiset kuviot samoilla väreillä. Sisällä on pilkullinen puuvillavuori ja pieni vetoketjullinen sisätasku. Hihnaksi laitoin toisesta laukusta mustan nahkahihnan.

Ainut miinus tässä laukun virkkauksessa oli lanka. Virkatessa langansäikeet eivät pysyneet nätisti kasassa vaan lähtivät purkautumaan miten sattuu, mutta koska värit olivat niin ihanat jatkoin sinnikkäästi loppuun asti! Onko tämä yleinen bambulankojen ongelma? Muuten lanka on tosi kivaa ja pehmeää. 

Tästä tulee kyllä varmasti ensi kesän lempparilaukku! 
// Roosa 

17 kommenttia

  1. Upea kuosi! Jos ei tietäis, vois väittää tuon olevan jostain teollisesti tehdystä! :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Voi kiitos! Nyt pitää vaan keksiä mitä seuraavaksi alkas virkkailemaan :D

      Poista
  2. Tää on niiiiin siisti! Mää tahon kans! :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitti! Siitä vaan virkkailemaan :) Pinterestistä löytyy paljon kivoja kuviomalleja!

      Poista
  3. Oi, hän on aivan ihana :D Kauniit kuviot piristävät varmasti asukokonaisuutta

    VastaaPoista
  4. Upee! :O Ihanat värit ja kuviot! :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! Onneksi tuli vahingossa tilattua hyvä väriyhdistelmä lankoja :)

      Poista
  5. Tämä laukku on ehdotonta parhautta!

    VastaaPoista
  6. Aivan ihana! Millähän hakusanoilla löysit näitä malleja Pinterestistä? Yritin etsiä, mutten löytänyt oikein mitään järkevää, ainakaan varsinaisia ohjeita...?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! Kokeile esim. aztec pattern, sillä löytyi ainakin! En tiedä toimisiko inka pattern myös, ehkä?

      Poista