Pientä kivaa - häät, osa 2/6: Laukku



Alunperin tarkoituksena oli tehdä kaksi tällaista samantyylistä laukkua kaasojen käyttöön, mutta sitten laiska kiireinen morsian sai aikaiseksi vain yhden ja käyttikin sitä törkeästi itse. Laukussa toistuu häiden teemavärit eli musta, valkoinen ja keltainen, mikä on ihan lemppari väriyhdistelmäni nykyään. Toimii myös sisustuksessa ja pukeutumisessa. Keltaisen sävyn kanssa saa kyllä olla tarkkana, mieluummin leijonan- kuin tipunkeltaista.


Laukku on kaksinkertaista Ikean jämäkkää puuvillakangasta. Rusetti on hieman epäkäytännöllinen, mutta onhan se nyt nätti! Itse asiassa alunperin ajattelin että morsiamen laukku on ylipäätään ihan turha ajatus, mutta säilöi tämä kuitenkin sisälleen jotain tarpeellista vaikka olikin lähinnä pöydässä koko juhlien ajan.


Petra

1 kommentti