Pientä kivaa - kesä 2011: suuri pikniknumero!

Kesä on alkanut! Takapihan ekat grillailut järjestettiin maanantaina helleaallon saapuessa. Näitä hengailuntäytteisiä päiviä ja iltoja varten olen ommellut tykötarpeita mukavaan istuskeluun. Ollaan aika onnekkaita, asutaan tavallisessa vuokrakämpässä keskustassa, mutta silti on tällainen suojaisa piha!




Olennaisesti takapihaistuskeluun kuuluva piknikviltti on tehty Marimekon raitatrikootilkuista, joita olen ostanut joskus kirpparilta. Ihanan värikkäitä! Peiton toinen puoli on mitälie paksumpia jämäkankaita. Ruusukuosi on ehtaa 1990-lukua. (Tai ehkä jopa 1980.)

Ylpeydenaiheeni on tuo pyramidityyny, jossa yhdistyy selkänoja ja makuualusta. Tällaisia makoilualustoja oli kasapäin Thaimaassa Koh Changilla rennossa rantaravintolassa. Mitään ohjetta siihen ei siis ollut, ja melko yksinkertainen malli loppujen lopuksi onkin vaikka vaatikin paljon työtä. Ompelin 10 kolmiokartion (vai miksikä noita voisi sanoa?) muotoisia pötkylöitä. Käytin taas jämäkankaita, ja osa oli sen verran ohuita että jämäkyyden varmistamiseksi silitin taakse tukikankaan. Pötkylät on täytetty vanun lisäksi millä sattuu kangastilkuilla. Ompelin pötkylät kulmistaan käsin kiinni, ja siinä olikin hommaa! Olisi ihanaa jos noita samanlaisia tyyny-alustoja olisi useampia, mutta en ihan heti jaksa ruveta toista tekemään.. Toisaalta ehkä joku yksinkertaisempi malli toimisi myös?




Petra

7 kommenttia

  1. Oiii! Aivan ihana viltti! Niin kesäinen, kun siinä on paljon värejä! ^w^

    VastaaPoista
  2. Mikä viltti!!! <3 Pakko tehdä myös omanlainen tuollainen :) SURRUR kirjassa olikin ohje tuollaiseen <3

    VastaaPoista
  3. Shimauuma: Kiitos! Tuosta tuli kyllä ihanan supervärikäs tilkkuineen. :)

    Anonyymi: Tuo Surrur-kirja kiinnostaa muakin, pitää ehkä hankkia!

    VastaaPoista
  4. Ihanan näköistä! Aivan mahtava tuo raitaviltti! Ja voin kuvitella miten ihana tuo pyramidityyny on auringon ottamisessa :)

    VastaaPoista
  5. Ihana viltti! Pakko kyllä itsekin pyrkiä tekemään jonkinlainen tilkkupeitto piknik-reissuille, ois paljon kivempi kun vanha raihnainen pyyhe :P

    VastaaPoista
  6. Annika: Kiitos! Tyynysysteemi on kyllä just kätevän muotoinen. :)

    Madam B.C.: Joo kyllä viltti pitää olla, mitä värikkäämpi sen parempi!

    VastaaPoista