Trevlig resa

Tämä pieni pussukka on tehty läksiäislahjaksi vaihtoon lähtevälle. (Miksi kaikki mun ympäriltä lähtee jonnekin! Haikeutta onneksi lieventää vähän se että pääsen pian itsekin reissuun. :-))

Tällä kertaa jaksoin ottaa kuviakin tekovaiheista, sitä kun on ainakin jotkut toivoneet.

1. Leikkasin kankaanpalat oman idean ja varastoista löytyneen vetoketjun perusteella.

2. Katkoviivat yrittävät siis kuvastaa sitä että leikkasin ylemmät kappaleet vielä kapeammiksi vetoketjun takia.

3. Rypytin alempia, leveämpiä kappaleita että saumasta tuli tasapituinen.

4. Tässä ommeltuna päälliskappaleet sekä vuori.

5. Kokeilin tällä kertaa ommella vetoketjun jo tässä vaiheessa. Ehkä helpompaa?

(Näin jälkiviisaana tuli mieleen että ehkä myös vuorin kappaleet olisi pitänyt olla tässä vaiheessa mukana samalla lailla.)

6. Sitten sivusaumat ja vuori kiinni.

7. Ompelin osan vuorista käsin kiinni kun vetoketju oli vähän "tiellä" ompelukoneelle.

Onnistuin ompelemaan vuorin liian lähelle vetoketjua, joka hankaloitti sen toimivuutta. Jouduin siis ähertämään ja fiksailemaan että sain sen toimimaan. Hermo meinas mennä. :-D

Valmis! Tai siis melkein. Olin laiska enkä jaksanut vaihtaa ompelukoneen lankaa, joten musta ommel näyttää vähän rumalta.

Onneksi sen voi peittää vaikka paljeteilla. :)

Vuori pilkottaa.

Hyvää matkaa!

Petra

2 kommenttia