Lasten rusettipipot






Löysin kangaskaupasta kivoja trikookankaita, joista oli pakko keksiä jotain kivaa – pipoja siis! Pipot on ommeltu kaksinkertaisina ja rusetti on tavallista lakanakangasta.

Tein nämä jo joululahjaksi, mutta yllättäen jouluna tulee kaikkien lahjojen kanssa niin kiire, ettei muista ottaa kuvia ennen paketoimista. Onneksi kamerat toimivat pakettien avaamisen jälkeenkin!

// Roosa

Näkyväksi neulottu - Yarn visions

Viikonloppuinen retkeni Vaasasta pääkaupunkiseudulle osui erittäin sopivaan saumaan tämän käsityöaiheisen taidenäyttelyn kannalta, nimittäin se oli auki toiseksi viimeistä päivää kun siellä lauantaina vierailimme. Näkyväksi neulottu esitteli todella monipuolisesti erilaisia käsityötekniikoita kolmessa kerroksessa. Ylipäätään jo se yllätti että Keravalla oli noinkin suuri nykytaiteen museo!

"Samaan aikaan kun kuvataide ja taideteollisuus ovat lähentyneet toisiaan, käsityö harrastuksena on noussut aivan uudelle tasolle. Sosiaalisessa mediassa käsitöistä on tullut yksi voimauttava tee-se-itse-kulttuurin muoto, johon liittyy taitojen jakainen ja yhdessä tekemisen synnyttämä jaettu ilo. Näyttelyn teokset innostavat tarttumaan puikkoihin ja koukkuihin, mutta antavat myös paikan pysähtymiselle."


Yhdeksi suosikikseni nousi tämä valtava Sanni Weckmanin Hillevi -kuvakudos. Kehykseen kudotussa teoksessa on käytetty samaa tekniikkaa kuin mihin olen itsekin viime aikoina mieltynyt, vain muutaman kymmenen kertaa suuremmassa muodossa! Oli kiva nähdä viimeinkin myös omin silmin ne ympäri somea silmään jo aiemmin osuneet Kaija Papun virkattu poliisiauto, Liisa Hietasen virkatut kyläläiset ja Niina Mantsisen graffitiryijyt. Upeita kaikki!




Pyöreisiin kehyksiin kirjotut minitaideteokset ovat olleet pinnalla viime aikoina ja ainakin yhden taulun verran tätä tekniikkaa olisi itsekin mukava kokeilla. Minussa on aina asunut pieni oman elämäni taiteilija ja pidän siitä jos taiteen ja käsityön pystyy yhdistämään myös omassa tekemisessä.

Näyttelystä jäi inspiroitunut ja innostunut olo ja se on kai tärkeintä mitä taide voi tarjota sen yhteiskunnallisen sanoman lisäksi. Tästä on hyvä jatkaa.

Petra

DIY matto ja sohvanpäälliset

Nyt tulee kunnon kuvapläjäys olkkarista!









 Olen pitkään halunnut sohvaani vaaleanharmaat päälliset. Tähän Ektorp-sohvaan saa päällisiä kyllä Ikeasta, mutta parin sadan euron hinta vaaleanharmaille päällisille ei houkutellut.

Sen sijaan ostin Ikeasta vaaleanharmaata pellavakangasta, ja ompelin päälliset itse. Kangasta tähän meni kylläkin aika paljon, ainakin 10 metriä kun päällystettävänä oli myös rahi.

Sohva oli pitkään vain puoliksi päällystetty etupuolelta, eikä siitä oikeastaan huomannut että koko sohvan takaosa oli ilman päällistä :D Nyt on kuitenkin koko sohva kunnossa! Päällisten muodon mallasin heittämällä kankaan sohvan päälle ja laittelemalla nuppineuloja oikeisiin kohtiin. Tyynyissä on kaikissa omat päälliset, joissa on tarrakiinnitys mahdollista pesua varten.

Tykkään vähän rennommasta tyylistä, joten itseäni ei yhtään haittaa että pellava on vähän ruttuista.





Matto taas on vanha valkoinen matto, johon kaipasin vähän piristystä. Kuvio on maalattu kangasväreillä ja pensselillä, helppoa siis! Ensin täytyi kuitenin tehdä vähän laskelmia mihin kohtaan kuvio sijoittuu. Merkkasin teipeillä kuvion risteyskohdat, joiden mukaan sitten vapaasti sudin menemään. Lopuksi vielä silitin maton keittiöpyyhkeen läpi, että kuvio pysyisi vielä pesun jälkeenkin.

// Roosa




Virkattu nallematto lastenhuoneeseen


Tämä söpö nallematto valmistui jo kesällä 3-vuotiaan kummipoikamme huoneeseen. Viralliset synttärijuhlat pidettiin vasta talonrakennusprojektin valmistuttua joten uusi omistaja sai mattonsa vasta paljon myöhemmin.




Matossa on käytetty harmaata, mustaa ja valkoista trikookudetta sekä poskiin vaaleanpunaista 7 veljestä. Harmaassa kuteessa oli ikävä kyllä hieman värieroja vaikka samassa erässä ne ostinkin. Ei ehkä kuitenkaan pistä liikaa silmään jos ei anna sen häiritä.



Karvainenkin perheenjäsen hyväksyi!

Samalle tyypille on tullut muuten tehtyä eläinten naamoja ennenkin. :)

Petra