keskiviikko 25. huhtikuuta 2012

Kehyksissä


Tässä taas se ihana kehys jonka löysin pari päivää sitten kirpparilta. Liimasin kontaktiliimalla kaksi irronnutta kulmaa ehjäksi, mun onni että tämän viidellä eurolla kirpparilla myynyt ei ollut jaksanut sitä itse tehdä.


Pikaratkaisuna länttäsin sinitarralla maalauksen pintaan "polaroid"-kuvia, joita aiemmin pidin eteisen kaapin ovessa. Noi on ihan lemppareita kun en oikeaa Polaroid-kameraa ole viitsinyt ostaa. Ne on tehty siis Poladroid-ohjelmalla.

Kevään myötä olen muutenkin innostunut sisustamaan. Järkkäilin olohuoneen seinää uusiksi tuon taulun myötä, myös ylempi kultainen kehys kirpparilöytöjä. Autokello Bangkokista. Seuraavaksi aion uudistaa nuo liian vihreät sohvatyynyt!


Petra

Ps. Täällä hauskaa itseironiaa meille Pinterest-faneille. :D

tiistai 24. huhtikuuta 2012

Tykkää/Like


Kävin taas kirpparilla. Pitsiä, kehys ja mekko löytyi. En viitsinyt kiertää koko kirpparia kun löysin tuon kehyksen, jos olisi vielä löytynyt jotain hienoa niin olisi ollut hankala kantaa ostokset kotiin. : D Kävellen kun olin liikkeellä. Niin ja onhan tuossa kehyksessä joku ruma kuvakin, mutta en ostanut sitä sen takia. Taulu oli rikkinäisyytensä takia halpa mutta kehykset on helppo liimata ehjäksi.

Mekko on jotain vanhaa suomalaista tuotantoa. Näytän kuitenkin se päällä kuulemma yhdeltä Big Loven vaimoista joten muokkausta se kaipaa. Tarkempaa kuvaa siis sitten!


Lisäksi silitin miehen paitaan netistä (ebay, iron on transfer) tilaamani siirtokuvan. Tää nyt on kyllä vähän siinä ja siinä voiko edes itsetehdyksi sanoa, ja onnistuin vielä silittämään tuota liian kuumalla ja kuva kellertää vähän.. Ihan hauska ja helppo keino kuitenkin tuunata t-paitoja.


Petra

sunnuntai 22. huhtikuuta 2012

Ruusu


Arvaatteko mistä tää on tehty? Itsekin olin aika yllättynyt kun näitä ensimmäisen kerran jossain näin. Materiaalina oli nimittäin pelkästään muovilusikat!

Mm. täältä löytyy ohje tähän hauskaan ja helppoon koruun. Lusikoita kuumennetaan varovasti kynttilän avulla, jolloin ne vääntyy ja kääntyy ja ne saa myös sulatettua toisiinsa kiinni. Ketjun kiinnitin taakse kuumaliiman ja nahanpalan avulla. Ruusu meinaa painonsa takia vähän osoittaa liikaa alaspäin, mutta kaulassa koru asettuu ihan ookoosti. Korussa ja mekossa voisi olla ehkä potentiaalia asuksi vapun juhlintaan. :)


Toisena jo aiemmin kirpparilta ostamani kynttilänjalat, joiden uudistusta en ole tainnut vielä esitellä? Vaikka eipä tässä kummempaa, maalia vain saivat pintaan. 


En tiedä onko mitään mitä en voisi mustaksi maalata.. : D Ensin meinasin tuon korunkin sotkea mustalla spraymaalilla, mutta ehkä se kuitenkin on kivempi valkoisena. Varsinkin kun on tuo musta ketju.


Petra

torstai 19. huhtikuuta 2012

Pitsi pelastaa


Kaivoin pitkästä aikaa ompelukoneen esiin! Nyt joku varmaan luulee että oon tehnyt jotain suurta ja hienoa mutta eii kun tällaisellä pienellä jutulla lähdetään kevättä kohti liikkeelle.


Ostin vähän aikaa sitten heräteostoksena ei-yhtään-mun-värisen mekon, jonka onnistuin heti kätevänä tyttönä sotkemaan ja sain aikaiseksi hankalaan kankaaseen tiukasti pinttyneen rasvatahran. En edes yrittänyt pelastaa sitä millään tahranpoistokikoilla, vaan päätin tuunata.


Helmassa olevan tahran sopivasti peittävä pitsi on ratkottu irti kirpparilta ostetusta verhosta. Kätevä ja nätti ratkaisu ongelmaan! 



Vähän rapistunut kynsilakkakin mätsää mekkoon lähes täydellisesti.

Petra

maanantai 16. huhtikuuta 2012

Ouluostoksia


Oulussa oli viikonloppuna kirpparionni kohdallaan. Kuvan ostokset irtosi alle kympillä. Isompi mummolaukku on uustuotantoa (Gina Tricot) mutta silti kiva! Vääränvärisen hihnan lisäsin tuohon itse toisesta laukusta. Vai sopisikohan musta sittenkin paremmin..?

Jos se kevät nyt vihdoin tulisi oikeasti eikä lauantain räntäsade toistuisi ennen uutta marraskuuta, voisin ehkä voida luvata saavani aikaiseksi lisää jotain tänne päivittämisen arvoista.. Ideoita nimittäin riittää kunhan ne saisi toteutukseen asti!

Petra

perjantai 6. huhtikuuta 2012

Suunnitteilla


"Otetaanko luonnonvalkoista vai oikeeta valkoista?"
"Saisko tätä vaaleanharmaana?"
"Montako kiloa siihen oikein tarvii?"
"Jos teen semmosen vähän pienemmän maton, mittaa se sun keittiön lattia."
"Voishan tosta vihreestäkin tehdä jotain..  Ostan sitäkin."

"Minkä kokoista virkkuukoukkua sä näihin oikein käytät?"


"Tarviin tähän sitten semmoset pyörät alle." "Joo mä hommaan."
"Kannattais varmaan petsata nää sitten?"
"Tossa toisessa lavassa on sitten sinihometta että sitä ei kannata käyttää. Tuon sulle uusia lavoja."

"Oon muuten miettinyt että kesällä voitaisiin tehdä kissoille uusi kiipeilypuu..."

Petra

keskiviikko 4. huhtikuuta 2012

Kaavoista innostunut








Löysin viikonloppuna kirpparilta kerrankin jotain! Joka tyypin kaavakirja kakkonen maksoi 4,90 €. En oo vielä ehtiny muuta kun selata kirjan kerran läpi, mutta hyvältä vaikuttaa! Löytyy vähän erikoisempiakin kaavoja, mutta eivät silti vaikuta liian vaikeilta. Lopussa on vielä kaavattomat-osio, jossa on simppeleita rantamekkoja ym. Katotaan mitä tästä tulee ekana tehtyä, eiköhän ainakin jotain ennen kesää!

Roosa

tiistai 3. huhtikuuta 2012

Tiger



Kävin Helsingissä viikonloppuna ja törmäsin ensimmäistä kertaa ketjuun nimeltä Tiger. Ihan uskomaton kunnon krääsäkauppa! Hyvällä tavalla siis. Siellä oli ihan kaikkea askartelutavaroista sisustukseen ja kynsilakkoihin. Aika paljon Tiimarin tyyppinen, mutta jotenkin kivempi ja selkeämpi.

 Itse ostin seinätarran, sukkahousut ja pari kehystä halvalla. Muutakin olisi tarttunut mukaan mutta piti vähän yrittää hillitä. Tässä vinkkinä siis pääkaupunkiseudulla asuville tai vieraileville. Myymälöitä on vasta Helsingissä ja Hyvinkäällä, toivottavasti ketju laajenee vielä!

Petra

sunnuntai 1. huhtikuuta 2012

Päivä 31: Where I relax



Kuukauden viimeinen kuva. Sohvalla.

Roosa

PS. Kaikki valokuvahaasteen kuvat on otettu Instagramilla ja siellä meitsiä voi seurailla nimellä asoorr. Sieltä löytyy satunnaisia otoksia mistä milloinkin, ja myös kaikki maaliskuun photo a day -haasteen kuvat. Ehkä joskus kesällä osallistun haasteeseen uudestaan :) Muistakaa virpoa ja älkää huijatko kavereita liikaa!
Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...